Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Onko vain maito aito?

Iiro Törmä

Kuvituskuvassa tölkki
Iiro Törmä

22.12.2017 11.33

Lasse Leipola

Ei saa sanoa kasvimaito!

EU-asetuksen mukaan sanaa ”maito” saa käyttää ainoastaan lypsämällä utareista erittynyttä tuotetta kuvailtaessa. Siksi esimerkiksi kaurasta valmistettua maidon korviketta pitää markkinoinnissa kutsua kaurajuomaksi eikä kauramaidoksi.

Maito on aitoa ja luonnonmukaista, väittävät lehmätalouteen kiintyneet. Vihreä Lanka selvitti, mistä kasvimaidot on tehty.

Vettä vaan

Suurin osa kaikista kasvijuomista on vettä. Toiseksi eniten on yleensä pääraaka-ainetta kuten soijaa tai kauraa. Lisäksi tuotteissa on usein jonkin verran kasviöljyä, suolaa ja usein sokeria.

Leväperäistä

Joissain kasvijuomissa käytetään leväperäisiä lisäaineita. Esimerkiksi Pirkka Kaurajuomassa ja Plant Oat Drinkissä on sakeuttamisaineena, eli koostumusta parantamassa, ruskolevästä valmistettua natriumalginaattia (E401). Kaslinkin Aito Kaurajuomassa samaan tarkoitukseen käytetään punalevästä saatavaa karrageenia (E407).

Jotain kivestä

Kasvimaidot eivät sisällä pelkästään kasviksia vaan usein niissä käytetään myös kivennäisaineita eli mineraaleja. Esimerkiksi lannoitteissa käytettävää, mutta myös normaalissa aineenvaihdunnassa esiintyvää kaliumfosfaattia (E340) ja kalsiumfosfaattia (E341) käytetään säätämään happamuuden ja emäksisyyden tasapainoa tuotteessa. Väriaineena ja stabilointiaineena käytetty kalsiumkarbonaatti (E170) on monelle tutumpi marmorina tai taululiituna. Sitä syödään myös lisäravinteena, koska siitä saa kalsiumia.

Anteeksi, lasissani on puuta

Johanneksenleipäpuujauhe (E410) tehdään puun siemenistä. Sitä käytetään parantamassa koostumusta ja pitämässä vesi ja rasva yhdessä emulsiona. Joissain kasvimaidoissa käytetään samaan tarkoitukseen guarkumia (E412), joka valmistetaan guar-palkokasvin siemenistä.

Munasta vai kukasta?

Emulgointi-, stabilointi- ja sakeuttamisaineena käytettävä lesitiini (E322) valmistetaan tyypillisesti soijasta, auringonkukasta tai kananmunasta. Esimerkiksi Rainbow’n mantelimaidon kyljessä lesitiinin lähdettä ei kerrota, mutta S-ryhmän mukaan kyseessä on auringonkukkalesitiini kuten monessa muussakin kasvijuomassa.

Bakteerin palvelus

Koostumuksen parantamiseen käytettävä gellaanikumi (E418) on sakeuttamis- ja stabilointiaine, joka valmistetaan käyttämällä sokerista Pseudomonas elodea -bakteerin avustuksella.

Rajansa kaikella

Tässä jutussa mainituista lisäaineista ainoastaan kalium- ja kalsiumfosfaateilla on enimmäissaantisuositus. Fosfaattien tai niiden sisältämän fosforin määrää ei yleensä kerrota pakkauksessa, mutta valmistajilta saatujen tietojen mukaan raja ylittyy vasta useamman litran jälkeen. Myös tavallisessa maidossa on fosforia. Päivittäistä fosforikertymää kasvattaa runsas sulatejuustojen ja lihaleikkeleiden käyttö, mikä lienee kasvismaitojen käyttäjällä keskimääräistä vähäisempää.

Ei saa sanoa kasvimaito!

EU-asetuksen mukaan sanaa ”maito” saa käyttää ainoastaan lypsämällä utareista erittynyttä tuotetta kuvailtaessa. Siksi esimerkiksi kaurasta valmistettua maidon korviketta pitää markkinoinnissa kutsua kaurajuomaksi eikä kauramaidoksi.

kauramaio  veganismi  kasvisruoka  maito  soijamaito 


Lisää aiheesta:



Viite