Kääriäisen sääty

28.3.2008 10.06

Jukka Vahti

Miten keskusta onnistuu näyttämään maltilliselta yleispuolueelta ja ajamaan samalla pienen joukon, maan- ja metsän-omistajien, etua? Sen tietää keskustakonkari Seppo Kääriäinen.

Stukkomarmoriset pylväät pönkittävät eduskunnan puhemiehistön käytävän juhlallisuutta. Siihen verrattuna käytävän varrella oleva ensimmäisen varapuhemiehen työhuone on yllättävän pieni. Huoneessa on tavallinen työpöytä papereineen, kolmen istuttava sohva, muutama tuoli ja pöytä. Nurkassa nököttää pieni televisio stand by -tilassa.

Seinällä olevasta taulusta katsoo Carl Johan Slotte, valkopartainen kaljupää, jonka oikea kämmen on puoliksi mustan takin sisässä kuin Napoleonilla. Slotte oli paitsi herastuomari, myös talonpoikaissäädyn puhemies säätyvaltiopäivillä 1877, 1878 ja 1891.

Slotte katsoo vaaleansinisillä silmillään suoraan vastakkaiseen seinään. Hänen alapuolellaan tuolilla istuva eduskunnan ensimmäinen varapuhemies, keskustan kansanedustaja Seppo Kääriäinen laittaa puolestaan välillä silmänsä tiukasti kiinni keskittyessään puhumaan keskustan nykytilanteesta ja puolueen tulevaisuudesta.

Keskustan edeltäjä, maalaisliitto, syntyi vähän yli sata vuotta sitten, samoihin aikoihin kun eduskunta perustettiin. Nimi on matkalla muuttunut maalaisliitosta keskustapuolueen kautta Suomen keskustaksi. Samalla agraariyhteiskunta on muuttunut innovaatio-Suomeksi. Mutta mitä säätyä keskusta nykyisin edustaa?

Moni määritteli keskustan jo 1970-luvulla auringonlaskun puolueeksi. Nyt, kolme vuosikymmentä myöhemmin, aurinko näyttää kuitenkin edelleen paistavan keskustalle kirkkaana. Helsingin Sanomien Suomen gallupilla teettämässä viimeisimmässä kannatuskyselyssä puolue oli tosin tipahtanut niukasti Sdp:n ja kokoomuksen taakse, mutta muutokset mahtuivat totutusti virhemarginaaleihin. Kolmen suurimman puolueen asema vaikuttaa turvatulta suhteessa takana tuleviin haastajiin.

Perinteisesti peltojen Suomen puolta pitänyt puolue ei ole unohtanut juuriaan. Seppo Kääriäinen kuitenkin myöntää, että yhteiskunnan muuttuessa asioita on puolueen sisäisellä agendalla laitettu uuteen järjestykseen. Hänen mukaansa keskusta on muuttunut radikaalisti 1970-luvun alkuvuosiin verrattuna.

”Agraaripolitiikan painoarvo suhteessa agendan muihin asioihin on selvästi alentunut. Se on asettunut siihen arvoon, joka hyvin hoidetulla maaseudulla ja maataloudella yhteiskunnassa pitää olla. Tietenkin elävä maaseutu on lähellä keskustan sydäntä, mutta se ei ole sitä intressipoliittisista syistä, vaan laajemmista yhteiskunnallisista ja ekologisista seikoista johtuen”, Savosta kotoisin oleva Kääriäinen sanoo.

Muiden silmissä keskustan muutos ei ole yhtä radikaali. Vasemmisto-oppositio on arvostellut porvarihallituksen talouspolitiikkaa muun muassa liiallisesta omistajuuden korostamisesta. Arvostelun kohteena on ollut esimerkiksi hallituksen halu keventää yritysten ja maatilojen perintöverotusta. Oppositiopoliitikkojen kommenteissa ja toimittajien kolumneissa on puhuttu verorälssin ja raha-aateliston luomisesta.

Ympäristöasioista tänä talvena hurmaantuneen Sdp:n kansanedustaja Kari Rajamäki totesi Uutispäivä Demarissa, että hallituksen politiikassa maa- ja vesialueiden omistajanäkökulma on ajamassa ympäristöasioiden ohi. Rajamäki oli huolissaan myös keskustalaisen maa- ja metsätalousministerin Sirkka-Liisa Anttilan esittämästä ajatuksesta maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhdistämisestä.

Onko keskusta siis yleispuolueen kaapuun piiloutunut maa- ja metsätilallisten asialiike?

”Monet keskustalaiset omistavat maata ja metsää, mutta minä en pidä sitä leimallisimpana piirteenä keskustalle. Ehkä ennemmin kysymys on siitä, että on erilaisia käsityksiä, miten yhteiskunnassa tulee suhtautua luonnonvarojen hyödyntämiseen silloin kun kilpailevana näkökulmana on luonnonsuojelu sanan perinteisessä mielessä. Ja se on herkkä asia”, Kääriäinen pyörittelee. 

Hänen mukaansa maan ja metsän omistaminen on nykyisin hajaantunut varsin laajalle ja epäyhtenäiselle ihmisjoukolle.

”Jopa niin laajalle, että puun saaminen metsästä taitaa olla aika ongelmallinen asia. Toisaalta näin kaupungissa asuvalla ihmisellä säilyy kontakti elävään luontoon, sen monimuotoisuuteen ja sen haasteellisuuteen. Se on konkreettinen side. Pidän sitä hyvänä, kunhan saadaan eliminoitua se, miten se voi vaikuttaa kansantalouteemme.”

Puolueiden pitäisi Kääriäisen mielestä uskaltaa laittaa asioita nykyistä rohkeammin tärkeysjärjestykseen. Keskustajohtoinen hallitus laittoi asioita järjestykseen viimeksi maaliskuun alussa tekemässään budjettikehyksessä, jossa painotettiin liikennehankkeita ja metsäteollisuuden puunsaantia.

Kääriäisen mukaan alueellinen ajattelu on keskustaa muista puolueista selvimmin erottava piirre.

”Voisi ajatella, että kyse on vain politiikasta kannatuksen säilyttämiseksi, ja toki onkin. Tärkeämpää on kuitenkin politiikan perusajattelu siitä, mitä Suomi on ja missä Suomi on vahvimmillaan. Alueellisuuden korostaminen on hyvä esimerkki omaperäisyydestä. Paine puolueiden keskinäiseen samankaltaistumiseen on iso, mutta mitä omaperäisempi keskusta on, sen varmemmin se pitää itsensä 20–25 prosentin puolueena. Jos se samankaltaistuu Sdp:n ja kokoomuksen kanssa, se on menoa”, Kääriäinen sanoo.

Vuosina 1980–1990 keskustan puoluesihteerinä työskennelleellä Kääriäisellä on selkeä näkemys siitä, missä ja koska poliittisten kiistojen pitäisi näkyä. Puolueen puheenjohtajan, pääministeri Matti Vanhasen ja puoluesihteeri Jarmo Korhosen näkemyserot ovat hänen mielestään olleet julkisuudessa esillä liian näkyvästi. Sinänsä puolueen puheenjohtajan ja puoluesihteerin välinen asetelma on Kääriäisen mukaan keskustalaisittain täysin normaali.

”Jos tuntee keskustan historiaa vähänkään, tilanne ei yllätä. Esimerkiksi Väyrynen ja minä otimme poliittisista asioista ankarasti yhteen, mutta emme julkisuudessa. Ulospäin esiinnyimme yhtenäisenä puolueen johtokaksikkona. Minusta Vanhasen ja Korhosen asetelma on pientä pirinää. Uutta on se, että puolueen piirissä aika moni haluaa ottaa kärkkäästi kantaa asiaan. Mielestäni julkista nokittelua on syytä välttää.”

Kääriäinen korostaa, että puoluesihteerin tärkeä tehtävä on muistuttaa puoluetovereitaan siitä, mitä aiemmin on porukalla päätetty. Se pitäisi Kääriäisen mielestä tehdä mieluummin kokoushuoneessa suljetun oven takana kuin median välityksellä.

Siinä missä varapuhemies toivoo oman pesän pysyvän ainakin julkisuudessa puhtaana, puolueiden välille hän haluaisi nykyistä enemmän poliittista nokkapokkaa.

”Eduskuntasalissa asioiden pitäisi törmätä räiskähtäen yhteen. Nythän täällä käytävä keskustelu on erittäin kesyä. Hallitus pääsee älyttömän helpolla. Mielestäni opposition pitäisi mennä itseensä ja haastaa hallitus isoilla asioilla, joita agendalla varmasti riittäisi.”

Seppo Kääriäisen puheita keskustasta kannattaa kuunnella, koska kaksikymmentä vuotta eduskunnassa ja kolmekymmentä vuotta puoluejohdon ytimessä tai sen liepeillä antavat näkemyksille painoarvoa. Keskustan sääntötyöryhmän johdossa Kääriäinen on myös vahvasti vaikuttamassa puolueen tulevaisuuteen.

Muiden mielikuvat Kääriäisestä vaihtelevat laidasta laitaan: yksi muistaa hänet 1980-luvulta leppoisana keskustan puoluesihteerinä, toinen taas pitää häntä oman puolueen johdon ainaisena kampittajana. Varsinkin nuoremmille Kääriäisen nimestä tulee mieleen hassulla murteella puhunut, harmiton hölmö Itse valtiaat -sarjasta. Näistä ainakin viimeinen mielikuva menee metsään, koska Kääriäinen on erittäin kokenut ja terävä puhuja, jonka savolaismurteen voimakkuuskin taitaa kulkea automaattiohjauksella tilanteesta riippuen.

”Sekä puolustusministerinä että nyt roolini on ollut sellainen, että minua pyydetään esiintymään pääsääntöisesti muihin kuin poliittisiin tilaisuuksiin. Pidän paljon tällaisista edustustilaisuuksista ja juhlista ja puheista. Niihin on mukava mennä.”

Tammikuussa keskustataustainen ajatuspaja e2 järjesti lounastilaisuuden, jossa pohdittiin puolueiden uudistumistarpeita. Kääriäinen oli yksi tapahtuman kolmesta puhujasta.

Yleisökommenttien ja -kysymysten yhteydessä yleisön edustajat esittelivät itsensä puheenvuorojensa aluksi. Vaikka kysymyksiä ja kommenttipyyntöjä kertyi useampi vastattavaksi kerrallaan, Kääriäinen muisti koneen lailla jokaisen kysymyksen esittäjän etunimen. Hän myös muisti poikkeuksetta liittää kysyjän nimen vastauksensa alkuun. Pitkä kokemus politiikassa on opettanut, että vaikutelma ja viestin kohdentaminen on kaikki kaikessa. Ja onhan niitä tuttujakin kertynyt.

”Muistan kasvot erittäin hyvin, ja nimiäkin aika paljon. Jos ei mitään jää mieleen 30–40 vuoden aikana, on kyllä aika heikko jätkä. Ja minusta on mukavaa aloittaa vastaus, että kuulehan Matti, sinä teit aika vaikean kysymyksen.”

Seppo Kääriäinen, 59 v.

• Valtiotieteiden tohtori, keskustan kansanedustaja vuodesta 1987.
• Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies.
• Kauppa- ja teollisuusministeri ja ministeri ulkoasiainministeriössä 1993–1995, puolustusministeri 2003–2007.
• Keskustapuolueen puoluesihteeri 1980–1990, keskustan varapuheenjohtaja 1994–2000, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja 1991–1993.
• Aikoo asettua ehdolle myös 2011 eduskuntavaaleissa.
• Syntynyt Iisalmessa, joka on edelleen kotikunta.
• Perheeseen kuuluu aviopuoliso Pirjo ja poika Otso.
• Harrastaa metsätöitä, polttopuun hakkaamista, kävelylenkkejä ja penkkiurheilua.

Tweet