Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Pohjois-Savon ehdokkailta odotetaan keinoja työttömyyden nujertamiseen

25.11.2010 15.54

Noora Jussila

Pohjois-Savossa on luvassa entistä tiukempi eduskuntavaalikisa, sillä vaalipiirin kymmenestä paikasta yksi siirtyy Uudellemaalle.

Pohjois-Savossa ääniä kalastelevat Vihreän Langan uudet Taisteluparit-bloggaajat Sara Sajaniemi (vihr) ja Kaisa Hiltunen (kesk). Kumpikin Kuopiossa asuvista ehdokkaista on kiinnostunut nuorten hyvinvoinnista ja työllisyydestä.

Samoista äänestäjistä kamppailevien Sajaniemen ja Hiltusen blogilta on lupa odottaa räväkkää keskustelua, sillä työstä ja sen puutteesta povataan Pohjois-Savon vaalipiirin tärkeintä vaaliteemaa.

Rakennemuutos on vienyt työpaikkoja perinteisestä teollisuudesta ja kurittanut etenkin Varkautta, jonka työttömyysprosentti on maakunnan suurin, eli ???.

Vuoden 2007 vaaleissa Pohjois-Savon eduskuntapaikoista neljä meni keskustalle ja kaksi sdp:lle. Kokoomus, vasemmistoliitto, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit saivat kukin yhden paikan. Vihreät tavoittelee ensi vuoden vaaleissa ensimmäistä kansanedustajan paikkaa Pohjois-Savosta.

Vaalipiirin nykyisistä kansanedustajista keskustan Hannakaisa Heikkilä on ilmoittanut jättävänsä paikkansa. Hän jättää jälkeensä yli 7 000 ääntä. Viime eduskuntavaalien ääniharava Jyrki Katainen puolestaan jättää liki 11 000 ääntään orvoksi siirtyessään Uudenmaan vaalipiiriin.

Viimeksi vaaliliitto kokoomuksen kanssa nosti eduskuntaan perussuomalaisten Pentti Oinosen. Oinosen paikan säilyttäminen vaatisi perussuomalaisilta hurjan kirin, sillä nyt vaaliliittoja ei ole tiedossa.

Kaisa Hiltunen, 27 v.

  • Keskustan eduskuntavaaliehdokas Pohjois-Savossa.
  • Koulutukseltaan sairaanhoitaja, terveydenhoitaja sekä terveystieteiden kanditaatti. Suorittaa terveystieteiden maisterin tutkintoa Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella.
  • Työskentelee opettajana Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan keskuksessa.
  • Harrastaa jumppaa, lenkkeilyä ja spinningiä, järjestötoimintaa, tatuointiohjelmia ja tatuointien ottamista. Suosikkikirja on Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla.
  • Asuu Kuopossa ja Joensuussa.
  • Vaaliteemat ovat terveys ja hyvinvointi, koulutus sekä nuoret ja työelämä.
  • Lähti politiikkaan perheen innostamana, sillä aamupalapöydässä on käyty aina yhteiskunnallisia keskusteluja. Opintojen myötä tutustui lainsäädäntötyöhön ja päätti lähteä ehdolla vaaleihin. ”Sosiaali- ja terveysalan osaamista tarvitaan päätöksenteossa entistä enemmän. Kyseinen sektori pohjaton kaivo, jonne rahaa voisi syytää loputtomasti.”
  • Odottaa blogilta räväkkää keskustelua tavallisten suomalaisten arjen asioista sekä konkreettisia tavoitteita, päämääriä ja keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi.

Sara Sajaniemi, 22 v.

  • Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Pohjois-Savossa.
  • Luonnontieteiden ylioppilas. Suorittaa ympäristötieteiden maisteriopintoja Itä-Suomen yliopistossa.
  • Harrastaa ympäristöjärjestötoimintaa, tanssia, kuntosalia, bodypumpia, piirtämistä ja patikointia.
  • Asuu kimppakämpässä Kuopiossa.
  • Vaaliteemat ovat ilmastolaki, opiskelijoiden ja työelämää aloittelevien jaksaminen ja mielenterveys, vapaa kulttuuri ja itsensä luova ilmaiseminen yhteiskunnassa.
  • Halusi lähteä politiikkaan, koska ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii toimia. ”Suomella on mahdollisuus olla suunnannäyttäjä kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. Tämä voi olla myös maamme tulevaisuuden työllistäjä. Haluan tuoda politiikkaan väriä ja intohimoa sekä selkokielistä puhetta, jotta suomalaiset eivät vieraantuisi yhteisistä asioista päättämisestä.”
  • Odottaa blogilta haastetta ja kiivasta keskustelua. Haluaa keskustella muun muassa keskustanuorten ja vihreiden nuorten eroista ja siitä, kuinka paljon nuorisojärjestöissä voi vaikuttaa.

Taisteluparit-blogi 26.11.2010 alkaen osoitteessa www.vihrealanka.fi/taisteluparit.




Viite