Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Iiro Törmä

Rivakasti eteenpäin. Kaisa Hernberg liittyi vihreisiin viime eduskuntavaalien aikaan. Kesällä Hernberg valittiin puoluevaltuuston johtoon ja nyt hän aloittaa vs. puoluesihteerinä. Iiro Törmä

Rivakasti eteenpäin. Kaisa Hernberg liittyi vihreisiin viime eduskuntavaalien aikaan. Kesällä Hernberg valittiin puoluevaltuuston johtoon ja nyt hän aloittaa vs. puoluesihteerinä.

Vihreiden uusi puoluesihteeri trimmaa puolueväen vaalikuntoon

25.9.2017 9.41

Jenni Leukumaavaara

Vihreiden vs. puoluesihteerinä aloittaa syyskuun lopulla Kaisa Hernberg. Hän sijaistaa perhevapaalla olevaa Lasse Miettistä helmikuun puoliväliin asti.

Kansanedustaja Satu Hassin tytär on nähnyt vihreää politiikkaa koko elämänsä, mutta lähti itse mukaan vasta viime eduskuntavaalien aikaan, kun Ville Niinistö pyysi ehdokkaaksi.

Kahden kuukauden kampanjointi tuotti yli 2000 ääntä ja halun jatkaa vihreissä.

”Soitin Lasselle [Miettinen] ja sanoin, että keksi mulle tekemistä.”

Hernberg on ollut puoluevaltuuskunnan jäsen, vetänyt vihreiden strategiatyötä ja toiminut vihreiden yrittäjien puheenjohtajana. Kesäkuussa puoluekokous valitsi Hernbergin puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi. Hän on myös vihreiden kaupunginvaltuutettu Helsingissä.

”On mahtavaa päästä toteuttamaan vihreiden strategiaa kädet savessa. Päivätyössäni konsulttina olen turhan harvoin päässyt näkemään suunnittelun käytännön toteutusta.”


Hernbergin tärkein tehtävä on hioa puolueväki vaalikuntoon. Edessä ovat presidentin-, maakunta- ja eduskuntavaalit.

”Vihreiden noste antaa hyvät asetelmat kampanjatyöhön, mutta pissa ei saa nousta päähän.”

Vihreiden ympärillä on leijunut puheita äijäpuolueesta, koska sekä puheenjohtaja että puoluesihteeri ovat viime kaudet olleet miehiä.

Hernbergille vihreät on tasa-arvon puolue, mutta hänkin sanoo yllättyneensä tajutessaan, että edellisen kerran vihreillä oli nainen puoluesihteerinä kaksikymmentä vuotta sitten.

”Tasa-arvo on asia, johon on kiinnitettävä jatkuvasti huomiota myös vihreissä.”

kaisa hernberg  puoluesihteeri 




Viite