Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

150 000 kansalaista vaatii tolkkua kalapolitiikkaan

6.11.2012 15.17

Lasse Leipola

Ympäristöjärjestö WWF on luovuttanut tänään Brysselissä 150 000 eurooppalaisen allekirjoittaman vetoomuksen EU:n kalastuspolitiikan kiristämiseksi. Järjestö toivoo, että Euroopan parlamentti ottaisi asiasta vastaavia ministereitä tiukemman kannan kalastuskiintiöiden uudistamiseen.

”Kalastusministerit ovat jo taipuneet kalastusteollisuuden raivokkaan lobbauksen alla ja vesittäneet EU:n kalastuspolitiikan uudistuksen. Pelkona on, että mepitkin taipuvat”, sanoo projektikoordinaattori Roberto Ferrigno WWF:n tiedotteessa.

WWF:n mukaan kaksi kolmasosaa EU:n kalakannoista on heikentynyt, minkä seurauksena alan työpaikat, tulot ja voitot ovat laskussa.

”150 000 esittämä vaatimus kestävämmästä kalastuksesta ja terveistä meristä on valtava osoitus siitä, että ihmiset haluavat edustajiensa taistelevan kunnianhimoisen uudistuksen puolesta”, sanoo vetoomuksen vastaanottanut yhteisen kalastuspolitiikan (CFP) raportoija, euroedustaja Ulrike Rodust.

Parlamentin on määrä käsitellä asiaa tammikuussa 2013.

kalastus 




Viite