Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ekoteologia ehdotetaan ensimmäiseksi naispiispaksi

28.5.2009 13.25

Lasse Leipola

Ekoteologiaan erikoistunutta Pauliina Kainulaista ehdotetaan Suomen ensimmäiseksi naispiispaksi. Kirkko ja kaupunki kysyi kirkon vaikuttajilta sopivia ehdokkaita naispiispaksi.

Kainulainen on ollut tekemässä muun muassa kirkon ilmasto-ohjelmaa. Perusteluissa hänen kehuttiin tuovan älyllisyyttä kirkkoon.

”Kainulainen on sitoutunut sekä älyllisyyteen että kirkkoon, mikä on poikkeuksellista”, eräässä perustelussa sanottiin.

Kyselyssä kannatusta saivat myös Irja Askola, Heli Pruuki ja Jaana Marjanen. Eniten mainintoja saivat Kainulainen ja Askola.

Seuraavan viiden vuoden aikana piispanvaalit pidetään Espoossa, Helsingissä, Kuopiossa, Porvoossa ja Turussa.




Viite