Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Mikael Ahlfors
valintoja. Graafikkona Mia Marttiini käytti metrin mittaa. Tärkeät asiat eivät kuitenkaan ole numeroin mitattavissa.
Elokuvamaanikko
7.5.2010 12.07
Afrikkalaisten elokuvien festivaalia tuottava Mia Marttiini haluaa särkeä Afrikkaan liittyvät Tarzan-stereotypiat.
Valtavalle Afrikan mantereelle mahtuu Helsinki-Afrikka elokuvafestivaalin tuottajan Mia Marttiinin mielestä valtavasti tarinoita – rakkautta, huumoria, jännitystä. Aivan kuten muillekin mantereille.
”Meillä näkyvät Afrikka-kuvat ovat edelleen länsimaisten tekemiä holhoavia seikkailutarinoita, joissa afrikkalaiset kuvataan villeinä ja valkoiset sankareina”, perustelee Marttiini festivaalin järjestämistä.
Hän on itse nähnyt Afrikan monet kasvot asuessaan taiteilijastipendiaattina Beninissä ja matkustellessaan Ugandassa.
Marttiini on aina ollut kiinnostunut mahdollisuudesta vaikuttaa, ja sen vuoksi hän myös hyppäsi mukaan järjestämään festivaalia.
Aiemmin Marttiini on tehnyt töitä niin kuvataiteilijana, journalistina kuin opettajanakin. Marttiini tutki lopputyössään Taideteollisessa korkeakoulussa, kuinka yhdistää taide, tiede ja teknologia palvelemaan ikääntyneiden tarpeita.
Festivaaleilla nähdään yhteensä yksitoista afrikkalaista elokuvaa. Marttiini ei halua kohottaa yhtäkään elokuvista yli muiden, mutta nostaa hattua erityisesti avauselokuva Skinille. Tositapahtumiin perustuva draama kuvaa tummaihoisen päähenkilön kasvukipuja valkoisen, rotuerottelua kannattavan perheen tyttärenä.
Festivaalin tarjontaan mahtuu niin dokumentteja, science fictionia kuin komediaakin. Ympäristöongelmia käsitellään kenialaisen ohjaajan Wanuri Kahiun lyhytelokuvassa Pumzi, jossa luonto on kuollut kolmannessa maailmansodassa.
10 vuotta sitten...
”...opiskelin. Olen tehnyt kaiken väärässä järjestyksessä. En päässyt 18-vuotiaana Taideteolliseen korkeakouluun elokuvalinjalle, vaan menin suoraan töihin mainostoimistoon.
Vuonna 1999 olin vuorotteluvapaalla silloisesta työpaikastani MTV3:n uutisista ja tapasin Taikin professorin, joka oli perustamassa medialabraan täysin uudenlaista maisterikoulutusta. Hän kehotti hakemaan sinne opiskelemaan – tai opettamaan. Hain, pääsin ja ryhdyin pian myös alan yrittäjäksi. Asuin Helsingissä Katajanokalla, kuuntelin merta ja hengitin sen tuoksua.”
Nyt...
”...aikani kuluu elokuvafestivaalin järjestämisessä. Tällaista festivaalia pitäisi suunnitella pari vuotta, mutta me olemme kasanneet tämän viidessä kuukaudessa. Tehtäväni on vastata festarin toteutumisesta hattua lennossa vaihdellen - sammuttaa pieniä tulipaloja, ennakoida ja innostaa muita.
Työskentelen erilaisissa kehittämisprojekteissa, joissa tarvitaan luovaa ongelmanratkaisua ja kyseenalaistamisen kykyä. Asun Espoossa avomieheni ja kolmen teinin kanssa. Toteutin hiljattain kolmen mimmin kanssa pitkäaikaisen haaveeni kimppapurjeveneestä, jonka laskemista vesille odotan.”
10 vuoden päästä...
”...festivaalimme juhlii kymmenettä vuottaan. Itse teen taidetta, joka pysäyttää ihmiset ajattelemaan, ja yhdistän sen kansainväliseen työhön. Kannustan suomalaisia arvostamaan yksilöllisyyttään ja ainutlaatuisia rikkauksiaan – hiljaisuutta, vuodenaikoja, puhdasta vettä. Se tosin huolestuttaa, miten luonto säilyy. Vaikka ihmisten tietoisuus ympäristökysymyksistä lisääntyy, en voi olla yltiöoptimistinen katsoessani vaikkapa Itämerta.”
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
