Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Eläinsuojeluasiamiehen virkaa valmistellaan jo ministeriössä

21.10.2011 9.34

Lasse Leipola

Maa- ja metsätalousministeriössä on aloitettu eläinsuojeluasiamiehen viran valmistelu.

”Selvitykset on aloitettu, mutta on hyvin vaikea sanoa, koska asiamies päästään nimeämään. Ei ainakaan vielä tämän vuoden aikana”, sanoo apulaisosastopäällikkö Riitta Heinonen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Valmistelu on vielä alkuvaiheessa, ja esimerkiksi asiamiehen tarkka toimenkuva on vielä ratkaisematta. Ministeriössä selvitetäänkin nyt, millaiselle viralle on tarvetta.

Eläinsuojeluasiamiehen viran perustamisesta maa- ja sovittiin hallitusneuvotteluissa viime kesänä. Esimerkiksi eläinjärjestö Animalia kommentoi tuolloin, että kyseessä on ”selkeä viesti eläinten hyvinvoinnin merkityksen kasvusta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa”.




Viite