Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kepa

kehitystyo
Pihistelyä. Tuoreen raportin mukaan EU-maat maksavat kehitysyhteistyörahoja alakanttiin.Kepa

Pihistelyä. Tuoreen raportin mukaan EU-maat maksavat kehitysyhteistyörahoja alakanttiin.

EU-maat luistavat luvatuista kehitysyhteistyörahoista

11.6.2010 12.18

Saija Räsänen

Eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen yhteisen Aidwatch-raportin mukaan EU-jäsenmaat maksavat kuluvana vuonna 11 miljardia euroa vähemmän kehitysapua kuin mihin ovat itse sitoutuneet.

Vanhat EU-maat ovat sitoutuneet nostamaan kehitysyhteistyömäärärahansa 0,56 prosenttiin alueen bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä. Nyt prosenttiosuus on kuitenkin jäämässä 0,46:een.

Raportissa arvellaan todellisen kehitysaputilanteen olevan vielä tätäkin synkempi. Sen mukaan EU-maat ovat laskeneet vuoden 2009 tilastoihin 3,8 miljardin edestä kuluja, jotka eivät tuo uusia resursseja kehitysmaiden köyhyyden vähentämiseen.

Kehitysyhteistyölukuja kaunistellaan laskemalla niihin mukaan esimerkiksi pakolaisten vastaanottokustannuksia ja kehitysmaiden kansalaisten korkeakouluopinnoista aiheutuvia kuluja, sanotaan raportissa.

Suuri osa kehitysyhteistyöbudjettien "ilmasta" aiheutuu myös velkahelpotuksista, jotka ovat usein kirjanpidollisia toimenpiteitä.

Raportin kokoamista on koordinoinut yli 1600:aa eurooppalaista kehitysjärjestöä edustava Concord-yhteenliittymä. Suomesta raportin tuottamiseen ovat osallistuneet Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ja Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys.

 

 

euroopan unioni  kehitysyhteistyö 




Viite