Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

EU:n ilmastopolitiikkaa sorvataan – EK haluaa tuet pois

14.5.2013 12.04

Lasse Leipola

Globaali päästökauppa olisi Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan paras tapa ratkaista ilmastokriisi.

”Ilmasto-ongelmaa ei ratkaista EU:ssa. Globaali ilmastoratkaisu, syntyy se sitten YK:n tai G20:n kautta, on ainoa kustannustehokas ratkaisu”, sanoi EK:n johtava asiantuntija Mikael Ohlström tilaisuudessa, jossa etujärjestö esitteli tänään tiistaina näkemystään tiedotusvälineille.

Hänen mukaansa nyt olisi hyvissä ajoin katsottava, miten päästökauppaa tulee kehittää sen sijaan, että tulevaisuudessa päädytään taas tilanteeseen, jossa päästökauppaan kohdistuu muutospaineita kesken kauden. Mahdollisesta globaalista päästökaupasta voitaisiin teoriassa sopia vuonna 2015, jolloin on määrä solmia uusi ilmastosopimus.

EU:ssa päästökauppa on toiminut – näkökulmasta riippuen – hyvin tai huonosti. Koska talouskriisi on vähentänyt päästöjä niin paljon, on markkinoilla runsaasti ylimääräisiä ja edullisia päästöoikeuksia. Päästöt ovat siis vähentyneet, mutta oikeuksien matala hinta ei ohjaa investointeja. Asiaa yritettiin korjata EU:ssa tänä keväänä niin sanotulla backloadingilla, eli ylimääräisten päästöoikeuksien väliaikaisella markkinoilta poistamisella, mutta parlamentti lähetti komission esityksen takaisin valmisteluun.

EK haluaa herätellä Suomessa keskustelua myös EU:n ilmastopolitiikan tulevaisuudesta. Komissio aloitti huhtikuussa heinäkuun loppuun asti kestävän julkisen kuulemisen, jonka aikana etujärjestöt ja kansalaiset voivat tuoda omat mielipiteensä esille.

Järjestön mukaan uusiutuvan energian tukeminen EU:ssa esimerkiksi syöttötariffeilla vääristää globaaleja markkinoita. Sen mukaan teollisuus joutuu maksamaan EU:ssa sähköstään huomattavasti esimerkiksi Yhdysvaltoja enemmän. Se kantaa huolta myös siitä, että Yhdysvaltain liuskekaasubuumi ja Kiinan liuskekaasuvarannot johtavat tilanteeseen, jossa EU:n kilpailuasema heikkenee entisestään.

Järjestö toivookin, ettei vuodelle 2020 asetettua kolmoistavoitetta kopioida suoraan seuraavalle kymmenvuotiskaudelle. Nykyisen tavoitteen mukaan kasvihuonekaasuja vähennetään viidenneksellä, uusiutuvan energian osuus nostetaan viidennekseen ja energiatehokkuutta parannetaan viidenneksellä.

Tähän tavoitteeseen on pyritty paitsi unionin omalla päästökaupalla, myös muilla ohjauskeinoilla kuten uusiutuvan energian tukemisella, energiatehokkuusdirektiivillä sekä liikenteen päästöjä rajoittamalla.

EK:n tilaisuudessa puhunut Energiateollisuuden toimitusjohtaja Juha Naukkarinen esitti, että jopa 80 prosenttia nykyisistä energiainvestoinneista pohjautuu tukipolitiikkaan.

”Suuri tavoite on nykyisistä tuista luopuminen. Nouseville teknologioille saatetaan tarvita jotain tukea, mutta silloinkin investointituet on syöttötariffeja parempi vaihtoehto”, Naukkarinen sanoi.

Hänen mukaansa tukien poistaminen koskisi myös fossiilisen energian tukemista.

ilmastoneuvottelut  ilmastonmuutos  päästökauppa 




Viite