Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Fennovoiman ydinvoimahanke uudelleen arvioitavaksi

4.3.2014 12.04

Jukka Vahti

Ydinvoimayhtiö Fennovoima on jättänyt työ- ja elinkeinoministeriöön hakemuksen voimalahankkeensa periaateluvan täydentämisestä, kertoi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että eduskunnan pitää ottaa kantaa Fennovoiman hankkeen kohtaloon.

Uudelleenarviontia tarvitaan, koska muun muassa Fennovoiman laitostoimittaja on vaihtunut venäläiseksi Rosatomiksi luvan käsittelyn jälkeen. Myös hankkeen omistuspohja on muuttunut merkittävästi.

Fennovoiman tiistaina jättämä täydennyshakemus koskee nimenomaan hankkeen muuttuneita osia. Voimassa oleva periaatepäätös pysyisi Vapaavuoren mukaan edelleen voimassa.

Eduskunta myönsi voimassa olevan periaateluvan vuonna 2010. Viime viikkoina on spekuloitu, tarvitseeko Fennovoiman hanke kokonaan uuden periaateluvan. Toisena vaihtoehtona on väläytelty voimassaolevan luvan täydentämistä tai päivittämistä.

Vapaavuori arvioi, että lupatäydennys pitää käsitellä hyvissä ajoin ennen ensi kesänä jätettävää rakennuslupahakemusta.

Asia voitaisiin Vapaavuoren mukaan käsitellä valtioneuvostossa kesäkuussa ja eduskunta pääsisi käsittelemään asiaa syyskautensa aluksi. 

Muun muassa vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö totesi vastikään Vihreälle Langalle, että laki ei tunne ydinvoimaloiden lupien täydentämistä, vaan kyse olisi uudesta lupaprosessista.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että tällä hallituskaudella ei myönnetä uusia ydinvoimalupia. Vapaavuori kertoi "informoineensa" hallituspuolueiden puheenjohtajia Fennovoiman hankkeen arvioinnin etenemisestä.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto arvioi lauantaina Aamulehdessä, että Fennovoiman hankkeen uusi käsittely olisi hallitusohjelman vastainen ja voisi tarkoittaa, että vihreät lähtevät hallituksesta.

Juttua on päivitetty klo 12.28

ydinvoima  Fennovoima 




Viite