Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

iStock

tuulivoima
Täältä tuulee. Google lähti mukaan tuulikilpaan - mutta vasta kilpailijan ehdittyä ensin.iStock

Täältä tuulee. Google lähti mukaan tuulikilpaan - mutta vasta kilpailijan ehdittyä ensin.

Google ostaa roppakaupalla tuulivoimaa

21.7.2010 13.03

Saija Räsänen

Hakukoneyhtiö Google aikoo ostaa tuulivoimaa Next Era Energy Resources- energiayhtiöltä seuraavan parinkymmenen vuoden tarpeiksi. Asiasta kertoo Reuters.

Google sijoittaa tuulivoimaan vain kolme kuukautta sen jälkeen, kun toinen suuri hakukoneyhtiö Silicon Valley Internet päätti sijoittaa 38,8 miljoonaa dollaria kahteen tuulivoimapuistoon Pohjois-Dakotassa.

Google aloittaa tuulivoiman ostamisen 30. heinäkuuta alkaen. Googlen varajohtajan Urs Hoelzien mukaan 114 megawatin tuulivoimaostos pyörittää tulevaisuudessa useita yhtiön tietokeskuksia.

Yhtiö ilmoitti vuonna 2007, että se tutkisi uusiutuvan energian hyödyntämismahdollisuuksia muutaman seuraavan vuoden aikana. Viime joulukuussa yhtiöön perustettiin erityinen energiayksikkö.

tuulivoima 




Viite