Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Hallitus haluaa ekotehot mainoksiin

19.8.2010 9.48

Saija Räsänen

Hallitus haluaa entistä tarkempaan syyniin tuotteiden ekologisen suunnittelun ja energiamerkinnät, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö. Uusi lakiesitys toisi energiatehokkuusmerkinnät näkyviin tuotteiden mainonnassa.

Esityksen mukaan energiamerkinnän piiriin kuuluvien tuotteiden mainonnassa pitää ilmoittaa heinäkuusta 2011 alkaen energia- ja hintatietojen yhteydessä myös tuotteen energiatehokkuusluokka.

Uusi laki toisi voimaan EU:n ekodesign- ja energiatehokkuusmerkinnät. Jos tuote ei jatkossa täytä sille asetettuja energiavaatimuksia, sitä ei saa tuoda EU-markkinoille.

Energiatehokkuusvaatimuksia asetetaan lakiesityksessä nykyistä useammille tuoteryhmille, kuten ikkunoille, eristemateriaaleille, suihkusuuttimille ja hanoille.

Tähän mennessä ekologisen suunnittelun vaatimuksia on asetettu muun muassa televisioille ja lampuille, energiamerkintöjä taas on vaadittu esimerkiksi astianpesukoneilta ja pyykkikoneilta.

Työ- ja elinkeinoministeriön laskujen mukaan tuotteiden energiatehokkuusvaatimuksilla saavutettaisiin yli 3 terawattitunnin sähkönsäästö vuonna 2020. Rahallisesti säästö olisi noin 300 miljoonaa euroa vuosittain.

mainonta  energiankulutus  energiamerkinnät 




Viite