Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ilman ydinvoimalaa jäänyt Fortum rakentaa tuulipuiston

23.4.2010 13.38

Lasse Leipola

Fortum suunnittelee kahdeksaa tuulivoimalaa Iin kuntaan Pohjois-Pohjanmaalle. Olhavan kylään rakennettavien voimaloiden teho olisi kolme megawattia per voimala.

Fortum arvioi, että voimaloiden kokonaistuotanto kattaisi noin 70 prosenttia Iin kunnan vuotuisesta sähkönkulutuksesta.

Tavoitteena on, että tuulivoiman tuotanto aloitetaan vuonna 2013.

Fortum oli kolmesta hakijasta ainoa, jolle hallitus ei esittänyt tällä viikolla uuden ydinvoimalan rakennuslupaa.

tuulivoima 




Viite