Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kaisa Sirén

Arto Melo.
kalamies. Inarilainen Arto Mero kalastaa oululaiselle kalatukulle. Tämän vuoksi paikalliset ravintolat jäävät toisinaan ilman Inarinjärven kalaa.Kaisa Sirén

kalamies. Inarilainen Arto Mero kalastaa oululaiselle kalatukulle. Tämän vuoksi paikalliset ravintolat jäävät toisinaan ilman Inarinjärven kalaa.

Inarin kala käy mutkan Oulussa

5.4.2012 10.43

Jenni Leukumaavaara

Kalastaja Arto Mero selvittelee verkkojaan Veskonniemen kalahallilla Inarissa. Mero on yksi kalastajista, joka on tehnyt sopimuksen oululaisen Calasta-kalatukun kanssa.

Meroa alkaa naurattaa, kun hän kertoo kalasaaliinsa matkasta Suomessa. Ensin siiat ja ahvenet viedään täältä Inarista rekalla Ouluun, missä ne fileroidaan ja pakataan. Sitten ne pakataan takaisin rekkaan ja tuodaan takaisin pohjoiseen, esimerkiksi Saariselän ravintoloihin.

”Eihän siinä oikein järkeä ole”, hän myöntää.

Kalatukku ei katso hyvällä kalastajien yhteistyötä muiden tahojen kanssa, joten esimerkiksi lähiravintolat ovat ajoittain jääneet ilman Inarijärven kalaa.

Tukku tarjosi taloudellisesti kannattavan sopimuksen aloittaessaan yhteistyön pohjoisten kalastajien kanssa muutama vuosi sitten. Hinnat ovat tulleet alas joka vuosi. Nyt Mero on muutaman kollegansa kanssa harkinnut sopimuksesta irtisanoutumista, jos sama meno jatkuu.

Merolla on kiemuraisia kokemuksia myös EU-säädöksistä. Hän teki aiemmin itse esimerkiksi majoneesipohjaisia kalatuotteita, joita myi tuoreeltaan pohjoisen hotelleille. Sitten tulivat EU-tukien säädökset, joiden mukaan Mero saa huomattavasti paremmat investointituet pelkästä kalan alkutuotannosta. Nyt hän ei saa tehdä hallillaan minkäänlaisia jatkojalosteita.

ruoka  kalastus 




Viite