Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Itämeressä riittäisi kalaa, mutta Suomi syö ulkomaista

14.9.2012 15.43

Lasse Leipola

Itämeren särkikaloja ja silakkaa voisi syödä paljon nykyistä enemmän vaarantamatta kalakantoja, arvioivat ympäristöjärjestö WWF ja Gaia Consulting. Tänään perjantaina esitellyn selvityksen mukaan Itämeren kaloilla voitaisiin myös korvata ulkomailta tuotavaa kalanrehua.

”Kaiken kaikkiaan särkikalojen käyttämättömän lisäkalastuspotentiaalin avulla ravintokalan kulutusta voitaisiin Suomessa lisätä jopa 10–30 prosenttia tai korvata sillä merkittävä osa tuontikalasta”, sanoo meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen WWF:n tiedotteessa.

”Särjen ja lahnan vuosittaiset kalastusmäärät ovat vain pari tuhatta tonnia, kun Suomen rannikkovesissä niitä arvioidaan olevan jopa 50 000 tonnia. Särkikalojen kalastus ja syönti on myös tehokas ja edullinen tapa vaikuttaa rannikkovesiemme rehevöitymisongelmaan.”

Nykyisin Suomessa syödystä kalasta yli 70 prosenttia tuodaan muualta.

itämeri  kalastus 




Viite