Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

Timo Juurikkala.
Jännittävä päivä. Timo Juurikkala uskoo selviävänsä ensimmäisestä päivästä kunnialla. Mikael Ahlfors

Jännittävä päivä. Timo Juurikkala uskoo selviävänsä ensimmäisestä päivästä kunnialla.

Juurikkala jännittää ensimmäistä päiväänsä kansanedustajana

8.9.2009 9.21

Lasse Leipola

Eduskunta aloittaa tänään syysistuntokautensa.

Yksi neljästä uudesta, tänään aloittavasta kansanedustajasta on vihreiden Timo Juurikkala. Hän nousi eduskuntaan, kun Heidi Hautala valittiin kesäkuussa Euroopan parlamenttiin.

Juurikkala myöntää, että ensimmäinen päivä jännittää.

”Olen kyllä katsonut ohjelmaa ja todennut, että tänään on aika vähän tilaisuuksia itsensä munaamiseen”, hän sanoo.

Juurikkalan uran ensimmäisessä istunnossa keskustellaan muun muassa joukkoliikennelakiesityksestä, joka lähetetään valiokuntakäsittelyyn.  

Syksyn kiinnostavimpina asioina hän pitää muun muassa ilmasto- ja energiapoliittista tulevaisuusselontekoa sekä Metsähallituksen organisaatiouudistusta.

Juurikkala on siviiliammatiltaan erityisopettaja, joten myös erityisopetusta koskevan lainsäädännön uudistus kiinnostaa.

vihreät 




Viite