Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tiina Jutila / Vihreät

Kansanedustaja Jyrki Kasvi.
Huoli naapureista. Kansanedustaja Kasvin mukaan Suomella on vastuu Baltian vähemmistöistä. Tiina Jutila / Vihreät

Huoli naapureista. Kansanedustaja Kasvin mukaan Suomella on vastuu Baltian vähemmistöistä.

Kasvi: Suomen puolustettava Viron seksuaalivähemmistöjä

25.8.2008 9.10

Vihreä Lanka

Suomen on aktiivisesti puolustettava Viron seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksia, vaatii vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi.

Maiden läheisten suhteiden tuoman vastuun vuoksi suomalaisten on Kasvin mukaan nostettava Baltian maiden seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeudet esiin sekä kahdenvälisissä neuvotteluissa että Euroopan unionissa. Kasvi puhui viikonloppuna Espoo Pride -tapahtumassa.

Hänen mukaansa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä entisissä kommunistivaltioissa johtuu kommunismiin kuuluneesta kollektivistisesta ihmiskuvasta, joka ei hyväksynyt erilaisuutta.

”Neuvosto-imperiumin romahdettua Itä-Euroopan seksuaalivähemmistöt odottivat parempien aikojen koittavan, mutta eihän ideologia ketään syrji, ihmiset sen tekevät”, Kasvi sanoi.

Kasvi muistuttaa, että Baltian maissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pride-paraatit ovat usein muuttuneet väkivaltaisiksi yhteenotoiksi.

ihmisoikeudet 




Viite