Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

KL: Luomuviinejä kohdellaan asiantuntijan mukaan epäreilusti

21.3.2011 12.48

Lasse Leipola

Luomuviinien myymisestä suomalaisille on tehty tarpeettoman hankalaa, väittää Master of Wine Tuomas Meriluoto. Hän kirjoittaa asiasta maanantain Kauppalehdessä.

Meriluodon mukaan monet luomuviinit tuodaan Suomeen ”tavallisina”, koska byrokratia on liian raskasta.

”Lupien hakemiseen, ylläpitoon ja toiminnan raportointiin liittyvä toimenpideviidakko on sellainen, että en ole toistaiseksi keskustellut yhdenkään viranomaisen kanssa, joka osaisi sen sujuvasti ohjeistaa alusta loppuun saakka”, Meriluoto sanoo.

Hänen mukaansa luomutuotantoon, joka on jo muutenkin tavanomaista tuotantoa työläämpää ja kalliimpaa, ei pitäisi kohdistaa ylimääräistä taakkaa.

Luomuviennin tuomiseksi on kuitenkin muun muassa rekisteröidyttävä Valviran tietokantaan. Sen lisäksi jokaiselle EU:n ulkopuoliselle luomuviinitilalle tukee hakea Eviran hyväksyntä. Lisäksi on maksettava sertifioinnista ja tarkastuksista.

”On mielestäni epäreilua järjestelmältä kohdella luomutuotteita niin, että niiden saattaminen kuluttajien saataville tehdään 'normaalituotteita' kalliimmaksi”, Meriluoto sanoo.

Luomuviinien suosio on ylimääräisistä kuluista huolimatta vahvassa nousussa. Alko myi viime vuonna 128 prosenttia enemmän luomuviinejä kuin vuonna 2009.

luomu  viinit 


Lisää aiheesta:



Viite