Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

23.1.2015

Vihreä Lanka vertaili kolmen suositun ketjun hintoja luomu- ja reilun kaupan tuotteiden osalta. Koreihin valittiin edullisin löytynyt luomutuote 13 tuoteryhmästä sekä edullisin reilun kaupan kahvi, tee ja suklaa.

30.9.2013

Suomen luomumarkkinoiden kasvu on hidastunut. Viime vuonna kasvua oli vielä 24 prosenttia, mutta nyt Pro Luomu arvioi tahdin hiipuneen jopa alle kymmeneen prosenttiin. Yksi ongelmallisimpia tuotteita kasvun kannalta on luomuliha.

24.5.2013

Tapahtuman järjestäjän mukaan kemikaaliyhtiö Monsanto vaarantaa tulevien sukupolvien terveyden, hedelmällisyyden ja pitkäikäisyyden. ”En voinut vain katsella sivusta odotellen, että joku muu tekisi jotain.”

13.5.2013

Tarja Cronbergin mukaan luomumarkkinoilla pärjäävät parhaiten ne maat, joissa luomutuotannon ja tavanomaisen tuotannon välinen vastakkainasettelu on ollut lyhyt. Mikkelissä avattiin maanantaina Luomuinstituutti.

3.5.2013

Olit mukana valmistelemassa MTT:ssa kehitettyjä hiilijalanjälkien laskentasuosituksia suomalaisille elintarvikealan yrityksille. Onko yhteistyö vaikuttanut tilanne toimintatapoihin, luomuviljelijä Saara Rantanen?

21.3.2013

Euroopan komissio kerää EU-kansalaisten mielipiteitä siitä, miten luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden tuotantoa voitaisiin edistää Euroopassa. Komissio haluaa mielipiteitä muun muassa luomutuotannon sääntöjen yksinkertaistamisesta ja merkintöjen kehittämisestä.

10.1.2013

Hallitus antoi eilen keskiviikkona pidetyssä iltakoulussa tukensa lähi- ja luomuruuan edistämiselle. Luomutuotannon viljelyala pyritään kasvattamaan nykyisestä noin 7 prosentista 20 prosenttiin.

2.10.2012

Suomen johtavat ympäristöjärjestöt muistuttavat, että kunnilla voi olla merkittävä rooli muun muassa päästövähennyksien saavuttamisessa ja luomuruoan edistämisessä.

1.10.2012

Luonnonmukaisen tuotannon tukea haettiin tänä vuonna yhteensä 185 000 hehtaarille. Vuotta aiemmin lukema oli 161 000 hehtaaria, eli luomutuotannon pinta-ala on kasvanut vuodessa yli kymmenen prosenttia.

27.9.2012

”Raakamaidon myynnin helpottaminen vastaa kuluttajien toiveisiin ja on osa hallituksen luomu- ja lähiruuan osuuden kasvattamiseen tähtäävää politiikkaa”, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.

10.9.2012

Kotimaisella luomutuotannolla menee lujaa. Eviran mukaan maataloustuotannon luomuvalvontaan on liittynyt tänä vuonna jo 365 luomutilaa, mikä on enemmän kuin yhtenäkään vuotena 2000-luvulla.

11.6.2012

Niittyliha on ainoa lihantuotantotapa, josta on hyötyä luonnon monimuotoisuudelle.

26.3.2012

Tuoreen selvityksen mukaan luomutuotteita edes joskus luomua käyttävien suurkeittiöiden osuus on noussut vuodessa 43 prosentista 61 prosenttiin. Ravintoloista peräti 28 prosenttia ilmoittaa käyttävänsä luomua päivittäin.

6.2.2012

”Kasvuprosentti näyttää hyvältä. Olemme iloisia siitä, että yritykset ovat tarttuneet luomuun selkeästi aktiivisemmin", Luomuliiton varapuheenjohtaja Jukka Lassila kommentoi.

30.1.2012

MTT:n mukaan luonnonmukainen tuotanto on tällä hetkellä parempien tukien ja korkeampien hintojen vuoksi kannattavampaa kuin tavanomainen tuotanto.

27.1.2012

Luomualan kehittäminen on saanut vauhtia maa- ja metsätalousministeriön reippaasta rahoituksesta. Ministeriö on myöntänyt luomualan koordinointiin tälle vuodelle 277 000 euroa.

9.11.2011

Karkkilalainen Kiven Säästöpossu on valittu vuoden 2011 luomuyritykseksi. Kyseessä on sianlihan tuotantotila, jolla on myös tilateurastamo. ”Luomu tarvitsee edelläkävijöitä”, Luomuliiton Jukka Lassila perustelee valintaa.

3.11.2011

Luomulla menee lujaa, joten Vihreä Lanka päätti selvittää, mistä sitä saa halvalla. Vertailun mukaan säästäjä ostaa luomunsa suuresta marketista.

6.10.2011

Kotimaisen ruuan markkinointi on muutettu lähiruuan mainostamiseksi.

6.10.2011

Luonnonmukaisesti tuotetut elintarvikkeet käyvät hyvin kaupaksi. S-kaupoissa luomutuotteiden myynti on kasvanut tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana 50 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

20.9.2011

Euroopan avaruusjärjestö Esa ja muun muassa luomutuotteita sertifioiva Ecocert ovat kehitelleet järjestelmää, jossa luomupellot erotetaan tavallisista satelliittikuvauksen avulla

20.7.2011

Ei ole samantekevää, millaisia proteiineja syö, jos haluaa vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja pysyä terveenä, selviää Environmental Working Groupin tutkimuksesta. Eri lihalaaduistakin syntyy eri verran kasvihuonekaasuja.

11.4.2011

Prinssi Williamin ja hänen morsiamensa Kate Middletonin hääillallisen ruuasta huolehtii sveitsiläinen huippukokki Anton Mosimann, jolle ei ole yhdentekevää, mistä raaka-aineista juhla-ateria valmistetaan.

23.3.2011

Nokian panimon Keisari Luomu Pils ja KKK-Vihanneksen Onnelliset Luomu Snack-kurkut on valittu vuoden luomutuotteiksi. Suomalaisten ostamista elintarvikkeista hieman yli prosentti on luomua.

21.3.2011

”On mielestäni epäreilua järjestelmältä kohdella luomutuotteita niin, että niiden saattaminen kuluttajien saataville tehdään 'normaalituotteita' kalliimmaksi”, Master of Wine Tuomas Meriluoto kirjoittaa Kauppalehdessä.

10.3.2011

Asiamies voisi Sinnemäen mukaan valvoa kaupan hankintoja sekä edistää esimerkiksi lähi- ja luomuruuan pääsyä valikoimiin. Britanniassa vastaava virka perustettiin viime vuonna.

17.2.2011

Sirkka-Liisa Anttila ajaa luomutuotannolle erityiskohtelua. Työministeri Anni Sinnemäen mielestä luomua käytetään keppihevosena kartellilain hyväksymiselle.

11.1.2011

Amerikkalaisen matemaatikon Rich Stevensin mukaan ajatus ei ole lainkaan epärealistinen. 64-vuotiasta Stevensiä luullaan toistuvasti vain 45-vuotiaaksi.

3.12.2010

”Valitsen usein mieluummin tavallisen suomalaisen tuotteen kuin tuontiluomun, jos ruoka on tuotu maasta, jossa ympäristö ei ole yhtä puhdas kuin meillä Suomessa”, sanoo Luomuliiton tuleva puheenjohtaja Jaakko Nuutila.

29.11.2010

Luomuliitto valitsi viikonloppuna uudeksi puheenjohtajakseen Jaakko Nuutilan. Luomuliitto haluaa puolet suomalaisesta maataloustuotannosta luomuksi vuoteen 2030 mennessä.

16.11.2010

Kotimaiset luomuoluet rynnivät vauhdilla kauppoihin. Eilen julkistettiin Nokian panimon luomuolut ja nyt oman luomuoluensa lanseeraa Hartwall.

15.11.2010

Nokian panimo tuo markkinoille ensimmäisen luomuoluensa. Keisari Luomu on suodattamaton vaalea pils, jossa käytetty mallas on tehty eteläsuomalaisilla tiloilla kasvaneesta ohrasta.

2.11.2010

Itämeren viljelijöiden ympäristöpalkinto on myönnetty loimaalaiselle Heikkilän tilalle. "Ympäristötukijärjestelmä toimii mielestäni hyvin ja se on mahdollistanut elinkeinon harjoittamisen kestävällä tavalla", voittaja sanoo.

28.10.2010

Eniten suosiotaan kasvattivat luonnonmukaisesti tuotetut ravintorasvat ja ruokaöljyt, joiden myynti kasvoi noin 20 prosenttia. Myös hedelmien, kananmunien ja lihojen myynti kasvoi.

21.10.2010

Kaikki puolueet haluavat nyt suomalaisten lautaselle luomu- ja lähiruokaa, mutta edes hallituksen selonteossa ei kerrota, miten temppu käytännössä tehdään.

20.10.2010

Eduskunta asettui yksimielisesti kotimaisen lähiruuan taaksen, kun se keskiviikkona käsitteli valtioneuvoston ruokapoliittista selontekoa.

14.10.2010

Suomen elintarviketuotannosta voi tulevaisuudessa olla luomua 30-40 prosenttia, maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila hekumoi hallituksen ruokaselonteon tiedotustilaisuudessa.

12.10.2010

Vihreiden ruokapoliittisissa linjauksissa tärkeimpiä avainsanoja ovat luomu ja lähiruoka. Kasviksien käyttöä halutaan lisätä, mutta eläintuotteillakin on oma osansa.

7.9.2010

”Luomuviljan hinnat reagoivat muutoksiin kankeasti, koska luomulta puuttuu tavanomaisen viljan pörssikaupan kaltainen veturi”, sanoo Helsingin Myllyn toimitusjohtaja Miska Kuusela.

20.8.2010

Sörnäisten tukkutorilla trukit saavat lähivuosina tehdä tilaa lähiruokakeitaalle, luomuravintolalle ja kokkikoululle. Ensimmäisiä uusia vähittäisliikkeitä ilmestyy tukkutorille jo ensi vuoden aikana.

12.8.2010

Luomuruokaa on tarjolla kaikissa kaupungin päiväkodeissa, kouluissa, henkilöstöravintoloissa, palvelutaloissa ja vanhusten ateriapalveluissa.

1.7.2010

Euroopan unioni saa tänään torstaina uuden luomutunnuksen, joka osoittaa, että elintarvikkeet on tuotettu luonnonmukaista maataloutta koskevan EU-sääntelyn mukaisesti.

28.6.2010

Helsingin kaupunki haluaa lisätä luomu- ja lähiruoan käyttöä päiväkodeissa ja kouluissa, mutta kompastuskiveksi saattaa tulla luomuruoan kalleus laman aikana, arvelee vihreä kaupunginvaltuutettu Mari Puoskari.

17.6.2010

Maataloustuet tulee suunnata luomueläintuotannon tukemiseen, vaatii vihreiden eläintyöryhmä. Vain noin prosentti eläintuotteiden kulutuksesta on luomua.

2.6.2010

”Monet luulivat, että taantuma on kaiken luomun loppu, mutta markkinat käyttäytyivätkin päinvastoin”, alaa seuraavan järjestön johtaja LaRhea Pepper sanoo.

26.5.2010

”Esimerkiksi rikkakasvien runsauteen ei vaikuttanut suoranaisesti luonnonmukaisten viljelymenetelmien käyttö, vaan luomuviljelyn menetelmien heikko ymmärrys ja käyttö”, sanoo aiheesta väittelevä Paul Riesingler.

5.5.2010

Lahtelainen Teerenpeli ravintolapanimo on tuonut markkinoille kotimaisen luomuoluen. Kyseessä on ensimmäinen Alkoissa myytävä luomuolut.

16.2.2010

"Ruotsalaiset kollegat totesivat, että Ruotsin kotimarkkinat vetävät niin hyvin, ettei niiden tarvitse lähteä Saksaan messuille."

8.2.2010

Saksalaisen opiskelijan ehdotus on voittanut Euroopan komission luomulogokilpailun. Heinäkuun alusta alkaen kaikissa EU:n alueella tuotetuissa luomutuotteissa tulee olla sama merkki.

3.2.2010

Suomi on jäämässä luomukaupassa jälkeen muusta Euroopasta. Luomuliitto yrittää tehostaa kotimaista luomuruokaketjua nyt tyhjältä pöydältä.

25.1.2010

MTK ei tee jäsenmaksua maksavien luomutuottajien eteen riittävästi töitä, sanoo järjestön väistyvä ruokakulttuuriasiamies Jaakko Nuutila.

13.1.2010

Puolet metsästystä harrastavista kertovat, että harrastus on heille tapa hankkia luomulihaa. Tärkeimpänä syynä metsästykseen on kuitenkin luonnosta nauttiminen.

8.12.2009

EU on ottamassa käyttöön oman luomumerkin. Asiantuntijaraati on nyt valinnut kolme ehdokasta, joista kansalaiset pääsevät äänestämään.

24.11.2009

Yliopistotasoinen luomuopetus siirtyy Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan alaisuuteen. Aiemmin opetusta on annettu Ruralia-instituutissa Mikkelissä.

19.11.2009

EU:n oma luomumerkki on tulossa pakolliseksi kaikkiin luomutuotteisiin vuoden 2012 alusta. Nykyisin Suomessa käytettävän aurinkomerkin kohtalo on avoin.

29.10.2009

Ruotsalaistutkimuksen mukaan kuluttajat hylkäävät luomutuotteita juuri luomumerkinnän vuoksi. Myös suuri luomumainosten määrä myymälässä vähentää luomun menekkiä.

21.9.2009

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin luomuopetus uhkaa jäädä ilman rahoitusta. Eco Studies -ohjelma on ainoa yliopistollinen opintokokonaisuus luonnonmukaisessa maa- ja elintarviketaloudessa.

18.8.2009

Myös luomutuotteissa on merkkejä geenimuuntelusta. Evira testasi viime vuonna kuusi luomutuotetta, joista kahdesta löytyi merkkejä geenimuuntelusta.

4.6.2009

Jotta luomuala selviää taantumasta, sen pitää olla jatkossa vastuullisempaa, uskoo luomualan viestintäyritys Organic Monitor. Tämä tarkoittaa muun muassa paikallisuutta, reilua kauppaa ja pientä hiilijalanjälkeä.

19.5.2009

Helsingin keskustaan avatussa Kitch-ravintolassa melkein kaikki on vanhaa. Annoksissa suositaan luomu- ja lähiruokaa, jos raaka-aineita on saatavilla edullisesti.

30.4.2009

Lähi- ja luomuruokaan erikoistunut porvoolaisputiikki Anton & Anton aikoo levittäytyä koko Etelä-Suomeen.

9.4.2009

Pääsiäispöytään voi vielä löytää luomulammasta. Kauppiaat valittavat, että monet luomulampaat päätyvät tavallisiin teurastamoihin eivätkä saa luomumerkintää.

9.4.2009

Luomuviljelykurssien kova kysyntä ennakoi jopa satoja uusia luomutiloja. Luomutuet saattavat loppua kesken kauden.

7.4.2009

Talouskriisi pysäytti luomun kasvun Britanniassa. Paikallinen luomujärjestö uskoo myynnin tänä vuonna jälleen vilkastuvan.

2.4.2009

Luomupuuvillaa tuotettiin viime vuonna lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Markkinoiden odotetaan kasvavan taantumasta huolimatta.

24.3.2009

Puute luonnonmukaisesti tuotetusta valkuaisrehusta on ajanut luomulehmien kasvattajat ahtaalle. Luomuliitto kiittelee Suomen ehdottamia lievennyksiä luomutuotannon vaatimuksiin.

11.3.2009

Kotitalouksien luomuostot kasvoivat viime vuonna 19 prosenttia. Suosituimipia luomutuotteita ovat kananmunat ja ruokaöljyt seitsemän ja kuuden prosentin osuuksilla.

15.1.2009

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 45 prosenttia suomalaisista aikoo lisätä luomutuotteiden käyttöä. Myös kuluttajat, jotka eivät käytä luomutuotteita, ovat entistä kiinnostuneempia luomusta.

7.1.2009

Luomurehun kallistuminen on saanut suomalaisia tuottajia luopumaan luomutuotannosta. Britanniassa luomutilalliset ovat jo pyytäneet viranomaisia joustamaan luomusertifikaatin vaatimuksissa.

31.10.2008

Haluaisitko syödä lähiruokaa ja luomua, mutta sinulla ei ole varaa niihin? Liittoudu, niin pääset halvemmalla.

1.10.2008

Natural Defence -projektin tavoite on, että 15 prosenttia norjalaissotilaista syö luomua vuoteen 2010 mennessä. Suomen puolustusvoimissa ei luomua käytetä lainkaan.

29.8.2008

Hampuriin ensimmäisen ravintolansa avannut saksalainen Nat-pikaruokaketju saattaa tulla myös Pohjoismaihin. Suomea ketjun suunnitelmissa ei mainita.

28.8.2008

Lihansyöjän ruokavalio tuottaa 17 kertaa enemmän päästöjä kuin luomua syövän vegaanin. Nauta ja maitotuotteet ovat ruokavalion pahimpia päästelijöitä.

20.8.2008

Lähiruokaviesti lähti maanantaina Suomussalmelta ja sen on määrä päättyä Helsingin Hakaniemeen perjantaina. "Yllätyksekseni kuulin, että ajatus on minulta lähtöisin", Heli Järvinen kertoo.

13.8.2008

Suomalaiset ovat huolissaan ruuan kallistumisesta ja haluavat kauppoihin lisää luomutuotteita. Mediaseurantayritys M-Brain selvitti suomaisten mielipiteitä ruuasta tutkimalla verkkokeskusteluja.

14.5.2008

"Kuluttaja on korkeintaan Ruotsin kuningas – ihan mukava heppu, mutta valtaa ei juurikaan ole”, sanoo Finfood Luomun yksikönjohtaja Risto Pitkänen.

28.4.2008

Lähiruoka tunkee automarkettien apajille. Nelostien varrelle Heinolaan avataan ensi perjantaina lähiruokatori Heila. Yli 1 000 neliön kokoisessa ostoskeskuksessa myydään muun muassa kasviksia ja käsitöitä.

Viite