

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Ehdolla. Krista Mikkonen on ehdolla vihreiden varapuheenjohtajaksi.
13.3.2009 13.49
Vihreiden varapuheenjohtajakisa on saanut lisää ehdokkaita. Joensuun vihreät esittää Krista Mikkosta varapuheenjohtajaksi.
"Haluan, että puolue tukee ja arvostaa entistä enemmän paikallistason kuntapäättäjiä lautakunnissa, valtuustoissa ja hallituksissa", Mikkonen sanoo.
"Suurin osa puolueen aktiiveista ei koskaan toimi valtakunnan tasolla, vaan ainoastaan kunnissa. Tämän työn arvostus ja tukeminen siten, että paikallistason vaikuttajat jaksavat työssään, on äärimmäisen tärkeää."
Mikkonen on 36-vuotias kaupunginvaltuutettu Joensuusta. Viime kuntavaaleissa hän sai kolmanneksi eniten ääniä Joensuussa.
Puolueen varapuheenjohtajat valitsee toukokuussa Jyväskylässä kokoontuva puoluekokous.
vihreät 
Tweet