Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Kuuban pääkaupunki, Havanna.
Omavarainen? Myös Havannassa on pienviljelyksiä. SXC

Omavarainen? Myös Havannassa on pienviljelyksiä.

Kuuba on lähiruuan edelläkävijä

17.12.2008 15.00

Vihreä Lanka

Lähiruoka on kuubalaisille arkea. Ruokakriisin vaikutuksia pyritään torjumaan tuhansilla pienviljelmillä, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 350 neliökilometriä. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

”En sanoisi, että niiden tuottama ruoka riittää koko saarelle, mutta sosiaalisista ja maataloudellisista syistä ne ovat hyvä vastaus ruokakriisiin”, sanoo tiloja tutkinut Catherine Murphy.

Pieniä tiloja on perustettu kaupungeissa muun muassa parkkipaikkojen viereen ja katoille. Koska tilat ovat lähellä kuluttajia, esimerkiksi polttoaineiden hintojen vaihtelut eivät heijastu ruuan hintaan.

Lähiviljellyllä on Kuubassa pitkät perinteet, sillä Neuvostoliiton romahdettua maan hallitus ryhtyi tukemaan pieniä osuuskuntaviljelyksiä.

Hirmumyrskyjen suurtiloille aiheuttamat vahingot ovat lisänneet viime vuosina osuuskuntaviljelyn merkitystä. Oma osuutensa on myös turvallisuuspolitiikalla, sillä Kuuba pyrkii olemaan kriisiaikoina omavarainen.

lähiruoka 




Viite