Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jan Rudkiewicz

Viikon ilmastouutinen. Leikkuri vaanii Lahden ilmastohanketta. Jan Rudkiewicz

Viikon ilmastouutinen. Leikkuri vaanii Lahden ilmastohanketta.

Lama uhkaa Lahden ilmasto-ohjelmaa

7.9.2009 14.10

Noora Jussila

Lahden ilmasto-ohjelma on vaarassa kutistua. Kaupungin tekninen lautakunta ja ympäristölautakunta haluavat talousarviossaan karsia ilmasto-ohjelmalle tarkoitettuja varoja.

Tämä tarkoittaisi luopumista esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tiedottavasta kampanjasta.

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta tekee lautakuntien esitysten pohjalta oman talousarvioesityksensä, jonka kaupunginvaltuusto käsittelee joulukuussa.

”Ympäristö- ja ilmastotavoitteet tulevat omassa esityksessäni olemaan vahvemmin esillä kuin lautakuntien esityksessä”, Myllyvirta sanoo.

Hiilineutraalit kunnat -hankkeessa mukana olevissa viidessä kunnassa lama ei ole pakottanut säästötoimiin ilmastonmuutoksen torjunnassa.

”Oikeastaan lama on piristänyt hanketta. Yritykset hakevat nyt uusia toimintamuotoja, säästöjä ja energiatehokkuutta ja ovat lähteneet reippaasti mukaan hankkeeseen”, sanoo Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Kari Koski.

ilmastouutinen  kunnat 




Viite