Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Langan oma leikkauslista

23.6.2010 13.46

Jenni Leukumaavaara

Turpeen syöttötariffi pois, kuten koko saastuttava turvetuotantokin. Turveteollisuus saa Suomessa jopa sata miljoonaa euroa piilotukea, kun mukaan lasketaan ympäristöverovapaus, syöttötariffi sekä varastointi-, tutkimus-, investointi- ja maataloustuet. Turpeen syöttötariffi on nykymuodossaan voimassa vuoden loppuun, ja siihen se olisi hyvä lopettaakin.

Puolustusmenot ainakin puoleen nykyisestä runsaasta parista miljardista ja pakollinen asevelvollisuus pois. Ilman inttiä nuoret miehet pääsisivät ajoissa töihin, työurat pitenisivät ja inttijuttujen kertomisesta ylijääneellä ajalla ehtii parantaa Suomen bruttokansantuotetta tekemällä jotain järkevää.

Sakkomaksu kaikille valtio-omisteisille yhtiöille, joiden nimestä ei ota tolkkua niiden varsinaisesta tehtävästä. Siis nämä Itellat, Solidiumit, Spondat ja Destiat ja mitä niitä nyt oli.

Karjala meni jo, ja nyt voisi luopua muutamasta muustakin kunnasta. Lapista voi ulkoistaa esimerkiksi Sallan, ja ehkä muutaman saaren Turun saaristosta. Kiinalaisille voisi myydä maata, siellä kun populaatiota riittää.

Kaikki urheilu pois Yleisradion kanavilta; kaupallinen puoli hoitaa hommat paremmin. Eikä kukaan sitä paitsi halua kuunnella samoja taitamattomia selostajia sekä painissa että jalkapallossa.


Lisää aiheesta:



Viite