Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Lautasellinen ruokaa.
Lihaakin voi olla. Oikeaoppisen lautasen pääpaino on kasviksissa.SXC

Lihaakin voi olla. Oikeaoppisen lautasen pääpaino on kasviksissa.

Lautasmalli pelastaa myös planeetan

17.9.2009 10.26

Lasse Leipola

Syöminen ja asuminen aiheuttavat yhdessä noin puolet arkisesta päästötaakasta. ConsEnv-hankkeessa selvitettiin kulutusvalintojen ympäristövaikutuksia.

Hanketta koordinoinut professori Sirpa Kurppa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta sanoo, että perinteinen ravitsemuskasvatuksessa käytetty lautasmalli sopii myös ympäristövaikutusten vähentämiseen. Oikeaoppinen lautasmalli on tasapainoinen annos, jossa on puolikas kasviksia, neljännes riisiä, perunaa tai pastaa ja neljännes lihaa.

Selvityksen mukaan lihaakin voi syödä, vaikka siitä aiheutuu kaikkein suurimmat ympäristövaikutukset.

”Kokonaisessa ateriassa ero kuitenkin tasoittuu, koska oikeaoppisella lounaslautasella lihaa on pieni osa perunan, riisin tai kasvisten kumppanina. Lihaa voi syödä kohtuudella, sillä kestävässä ja tasapainoisessa maataloustuotannossa on kotieläimiä sekä nurmenviljelyä”, Kurppa sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa myös lautasmallin eri lohkojen sisällä voi tehdä ympäristövalintoja.

”Talvella meidän pitäisi syödä enemmän porkkanaa, punajuurta, kaalia, lanttua ja naurista. Myös marjat, hedelmät ja luonnonkalat kuuluvat vuodenaikojen mukaan valittaviin tuotteisiin”, Kurppa sanoo.

Hankkeessa selvitettiin myös asumisen ympäristövaikutuksia. Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Ari Nissisen mukaan parhaat päästöjen vähennysmahdollisuudet olisivat lämmityksessä, joka kuitenkin on vaikeimmin asujan itsensä mitattavissa ja hallittavissa.

”Varmimmin pysyviä vaikutuksia saadaan aikaan energiaremonteilla, eli parantamalla lämmöneristystä ja ilmanvaihtojärjestelmää sekä siirtymällä uusiutuvan energian käyttöön”, hän sanoo.

Hankkeeseen osallistuivat MTT, Suomen ympäristökeskus, Kuluttajatutkimuskeskus ja Thule-instituutti. Tutkimuksen tavoitteena on näyttää suuntaa ruoka- ja asumiskulttuurin laajemmalle muutokselle.

ruoka  kasvisruoka 




Viite