Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Liha-ala porskuttaa ilmastonmuutoksesta huolimatta

2.11.2009 15.19

Riikka Suominen

Liha-ala ei ole huolissaan ilmastonmuutoksen vuoksi saamastaan syntipukin maineesta.

"Toimimme tulevaisuuden kasvualalla", MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila piristi tulevaisuusseminaariin viime viikolla kokoontuneita suomalaisia lihantuottajia.

Vaikka taantuma on hillinnyt kysyntää, kasvaa lihan kulutus maailmanlaajuisesti edelleen. Erityisesti kehittyvissä maissa on nyt päästy pihvin makuun.

Suomessa syötiin viime vuonna lähes 77 kiloa lihaa asukasta kohti. Sekin on puoli kiloa enemmän kuin edellisvuonna.

Liha maistuu, mutta alalla on myös huolia. Polttoaineen ja rehun hinnat ovat nousseet viime vuosina, mutta lihan myyntihinta ei. Ilmastonmuutoksen takia myös tieto lihatuotannon haitoista on lisääntynyt.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on arvioinut, että lihatuotanto aiheuttaa lähes viidesosan maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Muun muassa ilmastopaneeli IPCC on siksi suosittanut lihankulutuksen vähentämistä.

Lihantuottajat joutuvatkin jatkossa pohtimaan yhä enemmän alan ympäristövaikutuksia.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila toivoo tutkijoiden etsivät yhdessä viljelijöiden kanssa nopeasti uusia ratkaisuja ilmastovaikutusten hillitsemiseksi. Hyvä keino siihen olisi hyödyntää kotieläintilojen bioenergiavaroja. Tämä edellyttää Marttilan mukaan sekä syöttötariffeja että investointitukia.

ilmastonmuutos  ruoka  kasvisruoka  maatalous 




Viite