Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Luomubrändin rakentaminen edellyttää tahdin tuplaamista

30.1.2012 10.31

Lasse Leipola

Maabrändityöryhmän tavoite nostaa luomun osuus Suomen viljelypinta-alasta 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä edellyttää luomun lisääntymisvauhdin tuplaamista, arvioidaan maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT tuoreessa raportissaan.

Tavoitteen saavuttamiseksi luomutuotannon tulisi kasvaa vuosittain kymmenellä prosentilla, arvioi tutkija Kauko Koikkalainen. Hänen mukaansa tavoite on haasteellinen muttei utopistinen.

”Kasvi- ja kotieläintuotannon pitäisi integroitua nykyistä voimakkaammin, jotta luomutuotannon koko potentiaali saataisiin hyödynnettyä. Apilanurmen viljely ja nurmen hyödyntäminen ruoaksi märehtivien kotieläinten avulla on tehokkaan luomutuotannon perusta”, Koikkalainen sanoo MTT:n tiedotteessa

Hän muistuttaa, että nykyisin on tavallista, että tilan kasvintuotanto on luomussa, mutta kotieläintuotanto ei.

”Tiukat luomusäännökset nostavat kynnystä aloittaa luomukotieläintuotanto. Näin valtaosa luomurehusta käytetään jo luomutiloilla tavanomaisen kotieläintuotannon rehuna”, Koikkalainen sanoo.

MTT:n mukaan luonnonmukainen tuotanto on tällä hetkellä parempien tukien ja korkeampien hintojen vuoksi kannattavampaa kuin tavanomainen tuotanto.

ruoka  luomu 




Viite