Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Istockphoto / Juthathip Tybon

Puuvillaa ja taivasta.
Luomu jyrää. Yhä useampi puuvilla kasvaa luomupellolla. Istockphoto / Juthathip Tybon

Luomu jyrää. Yhä useampi puuvilla kasvaa luomupellolla.

Luomupuuvillan tuotanto ja kysyntä hurjassa kasvussa

2.4.2009 8.42

Vihreä Lanka

Luomupuuvillasta valmistettujen tuotteiden myynti kasvoi viime vuonna 63 prosenttia vuoteen 2007 verrattuna.

Luomuvaatteiden ja -kodintekstiilien myynti oli viime vuonna noin 3,2 miljardia dollaria, kertoo Organic Exchange -järjestön raportti.

Luomupuuvillaa käyttävät yhtiöt aikovat laajentaa luomumallistojaan heikosta taloustilanteesta huolimatta.

”Ajan hengestä kertoo, että huolimatta pahaenteisistä talousluvuista valmistajat ja jälleenmyyjät seisovat vakaasti vastuullisten mallistojensa takana ja lisäävät luomupuuvillan ja muiden luomukuitujen, kuten silkin, villan ja pellavan käyttöä”, sanoo järjestön johtaja LaRhea Pepper.

Organic Exchange arvioi, että luomupuuvillan myynti kasvaa tänä vuonna 4 miljardiin ja ensi vuonna 5,3 miljardiin dollariin.

Järjestön mukaan luomupuuvillasta oli viime vuonna jopa ylitarjontaa, sillä sen tuotanto kasvoi peräti 95 prosenttia.

Merkittävimmät luomutekstiilien myyjät

  • Wal-Mart (USA)
  • C&A (Belgia)
  • Nike (USA)
  • H&M (Ruotsi)
  • Zara (Espanja)
  • Anvil (USA)
  • Coop (Sveitsi)
  • Pottery Barn (USA)
  • Greensource (USA)
  • Hess Natur (Saksa)

luomu  vaateteollisuus 




Viite