Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Earth Overshoot Day 2011.

Luonnonvarat ”loppuivat” – nyt eletään velaksi

27.9.2011 11.00

Lasse Leipola

Ihmiskunta on käyttänyt tänä vuonna sen verran luonnonvaroja mitä planeetta tuottaa vuodessa. Global Footprint Networkin mukaan maailmassa eletään tänä vuonna 35 prosenttia yli varojen.

Verkosto arvioi, että kriittinen raja ylitettiin joskus 1970-luvulla, minkä jälkeen ihmiskunta on kuluttanut enemmän kuin planeetta tuottaa. Jos kulutuksen kasvu jatkuu, nousee tarve jo kahden maapallon vuosituotannon tasolle ennen vuosisadan puoliväliä.

Ylikulutuspäivä on tänä vuonna hieman myöhemmin kuin viime vuonna, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että kulutus olisi vähentynyt vaan sitä, että laskelmat ovat tarkentuneet. Verkosto muistuttaakin, että vaikka päivä ei aina välttämättä osu kohdalleen, se antaa selkeän kuvan siitä, että kulutus on selvästi luonnonvaroja suurempaa.




Viite