Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Nämäkin ihmisoikeudet ovat Suomessa rempallaan

3.9.2009 16.19

Jukka Vahti

Hallituksen ihmisoikeuspoliittinen selonteko hyväksyttiin torstaina valtioneuvoston istunnossa. Selonteossa listataan lukuisia ihmisoikeuksia uhkaavia epäkohtia suomalaisessa yhteiskunnassa. Tässä esimerkkejä:

  • Vankiloiden olot ja erityisesti niin sanotut paljusellit, joissa vangit joutuvat tekemään tarpeensa erilliseen astiaan.Tämän vuoden alussa Suomen vankiloissa oli 508 vankipaikkaa, joissa on käytössä paljut. 2011 mennessä suurin osa näistä vankipaikoista on joku remontoitu tai poistettu käytöstä.
  • Naisiin kohdistuva väkivalta. Suomessa kuoli 2002–2006 keskimäärin 21 naista vuodessa parisuhdeväkivallan seurauksena. Kansainväliset valvontaelimet ovat antaneet Suomelle lukuisia huomautuksia siitä, ettei naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ole puututtu riittävästi.
  • Suomessa on tuhansia asunnottomia, vaikka kaikilla pitäisi olla oikeus asuntoon. Vuoden 2007 marraskuussa yksinäisiä asunnottomia oli noin 7 300 henkeä, joista naisia oli noin 1 400, ja asunnottomia perheitä noin 300. Asunnottomien naisten tilanne arvioidaan erityisen vaikeaksi. Taloudellisen tilanteen ja asunnon puutteen vuoksi elämään voi liittyä hyväksikäyttöä ja prostituutiota.
  • Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vuoden 2008 loppuun mennessä antanut yhteensä yli sata Suomea koskevaa tuomiota. Näistä 75 on annettu selonteon tarkasteluaikana, eli vuosina 2004–2008. Suurin osa tuomioista liittyi liian pitkiksi venähtäneisiin oikeudenkäynteihin.


Lisää aiheesta:



Viite