Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Näin homma toimii muualla

25.11.2010 15.52

Jenni Leukumaavaara

  • Hollannissa ”virtuaaliministerit” vastaavat politiikkaohjelmien koordinoinnista. Ministerillä on pysyvästi käytössään neljästä viiteen virkamiestä eri ministeriöistä. Kaikki työskentelevät käytännössä vanhoissa yksiköissään, mutta jakavat työpäivän oman ministeriönsä ja politiikkaohjelman kesken.
  • Ruotsissa kaikki puolueet ovat edustettuina pääministerin kansliassa. Lainsäädäntötyössä ministeriöt työskentelevät yhdessä aihepiirin mukaan, eli hankkeet eivät ole minkään ministeriön omistuksessa.
  • Tanskassa valtiovarainministeriö toimii kokoavana voimana, matriisiorganisaationa, joka esimerkiksi jakaa rahaa ministeriöille kulloinkin tärkeiden asioiden mukaisesti. Lisäksi erilaiset ministeriöiden väliset komiteat kannustavat hallinnon rajoja ylittävään yhteistyöhön.




Viite