Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

STT-Lehtikuva / Valtioneuvoston kanslia

Stefan Wallin.
Kenraalin katseen alla. Stefan Wallin on ollut kovassa ryöpytyksessä.STT-Lehtikuva / Valtioneuvoston kanslia

Kenraalin katseen alla. Stefan Wallin on ollut kovassa ryöpytyksessä.

Oinonen kiihdyttää hyökkäyksiään: Miten käy Stefan Wallinin?

19.3.2012 11.28

Lasse Leipola

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen kiihdyttää Stefan Wallinia vastaan käymäänsä kampanjaa. Lauantaina hän vaati puolustusministeri Wallinin viemistä valtakunnanoikeuteen ja tänään maanantaina hän kutsui tiedotusvälineitä Eduskuntatalon edustalla torstaina järjestettävään ”suurmielenosoitukseen”.

”VIELÄ KERRAN POJAT! EROA WALLIN! Puolustusvoimauudistus uuteen käsittelyyn”, tiedotteessa julistetaan.

Hänen mukaansa mielenosoituksen järjestää puoluekantaan katsomaton kansanliike ja tilaisuuteen odotetaan puhujia kaikista eduskuntaryhmistä.

”Liikekannallepano varuskuntien pelastamiseksi alkanut. Kaikki kynnelle kykenevät ympäri valtakuntaa, TERVETULOA!”, Oinonen päättää kutsunsa.

Perussuomalaisten lisäksi myös muun muassa keskustalaiset ovat vaatineet selvyyttä siihen, millä perusteilla ja tiedoilla Dragsvikin lakkauttamisesta päätettiin ja onko päätöksen taustalla Wallinin kielipoliittinen ohjaus.

”On siis mahdollista, että presidentti ja muut ministerit olivat samassa uskossa kuin eduskunta, että Wallinin esitys on pelkästään maanpuolustuksellisista tarpeista lähtevä”, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen sanoi eilisessä tiedotteessaan.

Vihreiden Heidi Hautala kommentoi kohua maanantaiaamuna MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa. Hänen mielestään Dragsvik-päätös on täysin perusteltavissa, koska Dragsvikin varuskunnassa toteutetaan ruotsinkielisten suomalaisten oikeuksia päästä asepalvelukseen.

”En näe tässä syytä suureen hyökkäykseen ja toivon, että ministeri Wallin kestää kritiikin, jota hän saa mielestäni epäoikeudenmukaisesti myös hallituspuolueilta”, Hautala sanoi viitaten sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungnerin esittämään kritiikkiin.

armeija  ruotsinkieli 




Viite