Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Onko kansallispuistoja jo tarpeeksi, kun uusia ei ehdoteta?

24.5.2012 9.56

Sammeli Heikkinen

Ehdokkaita uusiksi kansallispuistoiksi on toistaiseksi kovin vähän. Viralliset aloitteet kansallispuiston perustamiseksi on tehty vain Suomussalmen Hossasta ja Enonniemen–Etelä-Konneveden kansallispuistosta Rautalammin ja Konneveden rajamailla.

Tämä selvisi, kun Vihreä Lanka pyysi saapuneet aloitteet ympäristöministeriöstä. Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) aikoo ottaa kantaa kansallispuistohankkeisiin syksyllä. Uusia aloitteita ehtii siis tulla vielä ministeriön käsittelyyn.

Kahden kansallispuistoaloitteen lisäksi ministeriö on saanut aloitteen kansallispuiston omaisen alueen perustamisesta Tiirismaalle Päijät-Hämeeseen. Varsinainen kansallispuisto Tiirismaalle tuskin onnistuisikaan, sillä maat ovat yksityisomistuksessa.

Ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flanderin mukaan kansallispuiston perustamisen edellytys on, että maat ovat valtion omistuksessa ja alueen pinta-ala on ainakin tuhat hehtaaria.

Vaikka Niinistö kertoikin aiemmin keväällä Vihreän Langan haastattelussa, että uusi kansallispuisto on mahdollinen vielä tämän hallituskauden aikana, pääpaino kansallispuistoasioissa on nykyisten puistojen laajentamisella. Flanderin mukaan Koloveden kansallispuiston laajentamisesta on tulossa hallituksen esitys vielä ennen kesätaukoa.

 

 

kansallispuistot  ville niinistö 




Viite