Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Tuulivoimaa.
Tuulesta voimaa. Keskiviikkona vietetään maailman tuulipäivää.SXC

Tuulesta voimaa. Keskiviikkona vietetään maailman tuulipäivää.

Onko tuulivoimala vitsi?

15.6.2011 10.55

Lasse Leipola

Kansainvälistä maailman tuulipäivää vietetään tänään muun muassa Helsingissä. Kampin ostoskeskuksessa kuullaan muun muassa tuulivoima-aiheisia sketsejä.

”Yksi niistä kertoo ujosta tuulivoimalasta, joka pohtii ihmisten ennakkoluuloja muun muassa siitä, että tuulivoimalat ovat äänekkäitä tai liian isoja. Sketsin aikana tuulivoimala kuitenkin voimaantuu ja tulee itsevarmemmaksi”, kertoo näyttelijä Timo Ruuskanen.

Hänen mukaansa tuulivoima on hyvä aihe huumorille, koska se on niin positiivinen.

”Mahtavaa tehdä huumoria aiheesta, jonka puolella itsekin on”, Ruuskanen sanoo.

Kello 12 alkavassa tapahtumassa lavalle nousee myös poliitikkoja sekä iskelmälaulaja Jari Sillanpää, joka on itsekin ryhtynyt tuulivoimayrittäjäksi. Tapahtuman juontaa Baba Lybeck.

tuulivoima 


Lisää aiheesta:



Viite