Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Juha Honkonen

JATKOPESTI. Panu Laturi jatkaa vihreiden puoluesihteerinä.Juha Honkonen

JATKOPESTI. Panu Laturi jatkaa vihreiden puoluesihteerinä.

Panu Laturi jatkaa vihreiden puoluesihteerinä

12.6.2011 11.27

Juha Honkonen

Vihreiden puoluekokous päätti sunnuntaina keskipäivällä, että Panu Laturi jatkaa puoluesihteerinä.

Laturi sai 240, Heli Järvinen 91 ja Juhana Suoniemi 32 ääntä.

"Olen jännittänyt tätä kilpailua ehkä enemmän kuin mitään muuta asiaa elämäni aikana", Laturi puhui heti valintansa jälkeen.

"Luulen, että ensi kunnallisvaalit tulevat olemaan vihreille parhaat koskaan. Olemme vahva ja yhtenäinen puolue."

Tuore puoluesihteeri uskoo, että vihreillä on Suomessa ja muissa Euroopan maissa suuri kasvupotentiaali.

"Saksan vihreiden nousu alkoi jo ennen Fukushiman ydinvoimalaonnettomuutta", muistutti Laturi Kuopion Musiikkikeskuksessa.

Hänet valittiin ensimmäisen kerran puoluesihteeriksi toukokuussa 2007. 

Laturi on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri kansantaloustieteestä. Hän on toiminut muun muassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana (1999), Euroopan vihreiden kampanjapäällikkönä (2005–2007) ja vihreiden poliittisena sihteerinä (2004–2005 ja 2007).

Hän on ollut Vihreän liiton vaalipäällikkönä eduskuntavaaleissa 2003 sekä euro- ja kunnallisvaaleissa 2004.

Laturi on naimisissa Laura Rissasen (kok) kanssa.

vihreät  puoluekokous  puoluesihteeri  Panu Laturi 




Viite