Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Parlamentti auttoi kaloja – mitä tekee ministeri Koskinen?

6.2.2013 15.46

Lasse Leipola

Euroopan parlamentti on tänään keskiviikkona hyväksynyt komission esityksen kestävämmästä kalastuksesta. Niin sanotun yhteisen kalapolitiikan uudistuksen on määrä astua voimaan ensi vuonna. Tosin lopullisen päätöksen asiassa tekee jäsenmaiden ministerineuvosto, jossa Suomea edustaa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.

”Odotettavissa on, että jäsenmaiden ministerit tulevat suhtautumaan nihkeästi komission ja parlamentin vaatimaan tiukkaan aikatauluun kestävien kiintiöiden käyttöönotossa ja sivusaaliin poisheittämisen kieltämiseen”, arvioi ylikalastusta käsittelevän Kalavale-kirjan kirjoittanut Emma Kari vihreiden sivuilla.

Komission tilastojen mukaan 80 prosenttia Välimeren ja 47 prosenttia Atlantin kalakannoista on ylikalastettuja. Uudistuksen toivotaan johtavan kalakantojen elpymiseen, joka mahdollistaisi vuonna 2020 15 miljoonaa tonnia nykyistä suuremmat saaliit ja peräti 37 000 uutta työpaikkaa alalle.

Uudistuksen mukaan niin sanottua sivusaalista ei saa enää heittää takaisin mereen vaan se on tuotava maihin ja hyödynnettävä esimerkiksi rehuna. Jäsenmaat eivät myöskään voi vuoden 2015 jälkeen enää asettaa suosituksia korkeampia kalastuskiintiöitä. Tarkoituksena on muutenkin siirtyä vuosittaisista kiintiöneuvotteluista monivuotisiin suunnitelmiin.

Karin mukaan ylisuurten kalastuskiintiöiden ongelma on johtunut jäsenmaiden sulle-mulle-kaupankäynnistä, jossa kunkin jäsenmaan kalastuksesta vastaava ministeri on pyrkinyt omien kiintiöidensä maksimointiin.

”Tämä on toistuvasti johtanut tutkijoiden varoitusten ohittamiseen ja kestämättömiin kalastusmääriin. Näin on toiminut myös Suomi. Suomen maa- ja metsätalousministeri on joka vuosi saapunut EU:n neuvottelupöytiin tavoitteenaan uhanalaisen lohen kalastuskiintiön kasvattamista yli kaksi kertaa suuremmaksi kuin mitä tutkijat arvioivat lohikantojen kestävän. Ja aina olemme saaneet tahtomme läpi.”

kalastus 




Viite