Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Tuulivoimaa.
Ei näin! Ajoksen tuulivoimalaan tulee nykyisistä voimaloista poikkeava, kevyempi torni. SXC

Ei näin! Ajoksen tuulivoimalaan tulee nykyisistä voimaloista poikkeava, kevyempi torni.

Pekkarinen raotti kukkaroa kotimaiselle tuulivoimakeksinnölle

1.9.2009 9.56

Lasse Leipola

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt Sumituulelle 743 000 euroa Ajokseen rakennettavaa tuulivoimalaa varten. Päätöksen asiasta teki työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen.

”Ilman valtion tukea tällaiset uusiutuvan energiantuotannon hankkeet eivät etenisi. Tuulivoimalamme rakentaminen on konkreettinen toimenpide ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi”, sanoo Sumituulen Matti Ramlin.

Kemin Ajokseen rakennettava kahden megawatin voimala on turbiinin osalta perinteistä tekniikkaa. Sen sijaan tornissa käytetään teräsristikkorakennetta, jonka vuoksi voimalaan tarvitaan tavanomaista vähemmän rakennusmateriaalia.

Rautaruukin toimittama teräsristikkorakenne on patentoitu ja sillä uskotaan olevan maailmanlaajuiset markkinat. Sen vuoksi Ajoksen voimalaa pidetään tärkeänä referenssikohteena.

Rakennustöiden on määrä alkaa ensi vuoden alussa. Sumituuli on pienosakkaiden rahoittama tuulivoimahanke, johon etsitään edelleen uusia osakkaita.

Samalla päätettiin myös 927 000 euron energiatuesta Paraisten Kaukolämmölle, joka rakentaa puulla ja turpeella käyvän kahdeksan megawatin biolämpökeskuksen.

Ministeriön mukaan uusiutuvan energia ja energiatehokkuuden edistämiseen varatut 95 miljoonan euron määrärahat on nyt valtaosin käytetty. Ensi vuonna voimaan astuva uusiutuvan energian takuuhintajärjestelmä vähentää tuen tarvetta ja ensi vuoden budjetissa energia tukea onkin vain noin 64 miljoonaa.

tuulivoima  uusiutuvat 




Viite