Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Metsämyyrä.
Harmi? Metsämyyrä ei ole taimikonomistajan suosikki.Sammeli Heikkinen

Harmi? Metsämyyrä ei ole taimikonomistajan suosikki.

Pohjoisessa kaikkien aikojen myyrävuosi - romahdus edessä

27.10.2011 11.07

Sammeli Heikkinen

Kaikkien aikojen myyräpaljous Pohjois-Suomessa saattaa olla pian historiaa.

Metsäntutkimuslaitoksen mukaan myyriä on ollut ennätyspaljon viime syksyn ja tämän syksyn välillä, mutta nyt myyrämäärät ovat lähteneet monin paikoin laskuun. Metlan mukaan tämä ennakoi kannan romahdusta ensi talvena.

Myyriä on kuitenkin edelleen paljon Lapin lisäksi myös Koillismaalla ja Kainuussa. Perämeren rannikolla ja Lounais-Suomessa myyriä on harvassa, muualla maassa taas kohtalaisesti. Kevään myyrätilanteen perusteella Etelä-Suomeen odotettiin myyrähuippua syksyksi, mutta kanta ei olekaan kasvanut odotettua vauhtia.

Lapin varvikoissa on riittänyt tänä vuonna vilskettä, sillä myös sopuleita on ollut enemmän kuin kymmeniin vuosiin.

luonto  eläimet  myyrät 




Viite