Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Raahen kultakaivoksen jätevuodosta tutkintapyyntö

17.12.2012 15.53

Sammeli Heikkinen

Raahen Laivakankaan kultakaivoksella on sattunut jätevuoto. Kaivosta valvova Pohjanmaan ely-keskus on pyytänyt poliisia selvittämään, onko kaivos syyllistynyt ympäristörikkomukseen tai ympäristön turmelemiseen.

Ely-keskuksen tiedotteen mukaan vuoto sattui perjantaina iltapäivällä. Kaivosyhtiö Nordic Minesin mukaan rikastushiekkaputkilinjan tiiviste rikkoutui ja lietettä vuoti kymmeniä kuutioita. Kaivoksen mukaan lietettä on vuotanut korkeintaan 80 kuutiota.

Vuoto on levinnyt tie- ja metsäojia pitkin kaivospiirin ulkopuolelle. Kaivosyhtiö arvioi, että vuoto on kestänyt alle puolitoista tuntia.

Ely-keskus teki heti perjantaina tutkintapyynnön Jokilaaksojen poliisilaitokselle. Keskuksen lauantaina tekemässä tarkastuksessa havaittiin, että lietettä on levinnyt yksityiskiinteistöjen metsäojiin. Noin 800 metrin etäisyydellä vuotopaikasta ei ollut enää havaittavissa lietettä ja etäämmällä ei ollut nähtävissä merkkejä vuodosta.

Kaivosyhtiö on ottanut näytteen vuotaneesta lietteestä ja vesinäytteitä ojien varsilta eri puolilta leviämisaluetta perjantaina. Tulokset saadaan lähiviikkoina.

kaivosteollisuus  onnettomuus  rikostutkinta 




Viite