Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

freeimages.com

Puro.
Suojaa. Uusi määräraha paikallisia vesiensuojeluyhdistyksiä, yrityksiä ja muita toimijoita, jotka suojelevat omia lähivesiään.freeimages.com

Suojaa. Uusi määräraha paikallisia vesiensuojeluyhdistyksiä, yrityksiä ja muita toimijoita, jotka suojelevat omia lähivesiään.

Riihi vääntää vesiensuojelun rahoituksesta

22.8.2014 10.14

Jukka Vahti

Hallituksen ensi viikon budjettiriihessä neuvotellaan vesiensuojeluun kohdistetusta, uudenlaisesta rahoitusmallista, joka olisi toteutuessaan ensi vuoden osalta kahden miljoonan euron suuruinen.

Ideana on, että määrärahan avulla valtio voisi osaltaan tukea paikallisia vesiensuojeluyhdistyksiä, yrityksiä ja muita toimijoita, jotka suojelevat omia lähivesiään. Tuella korvattaisiin osin aiemmin käytössä olleita Itämeren suojelun hankerahoja.

”Olisi tärkeää, että olisi kohdennettu raha, jolla valtio voisi tukea ihmisiä, jotka toimivat lähijärviensä, jokiensa ja merenlahtiensa puolesta. Se raha tuo moninkertaisesti hyötyjä matkailuelinkeinojen ja kalastuksen lisääntyessä”, ympäristöministeri Ville Nii­nistö (vihr) sanoo.

Kahden miljoonan määräraha sisältyy ympäristöministeriön budjettiesitykseen, mutta valtiovarainministeriön esityksessä sitä ei ole.

vesistöt  budjetti  vesiensuojelu 




Viite