Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Pesimäpuuhissa. Valkoposkihanhien poikueet ovat kukoistaneent.Sammeli Heikkinen

Pesimäpuuhissa. Valkoposkihanhien poikueet ovat kukoistaneent.

Sateisen kesän seuraus: Hanhikanta kasvaa taas

2.8.2012 10.14

Sammeli Heikkinen

Valkoposkihanhien määrä pääkaupunkiseudulla on taas nousussa parin laskuvuoden jälkeen. Sateinen alkukesä on pitänyt hanhien laidunmaat hyvässä kunnossa ja poikasia on varttunut huomattavasti viime vuotta enemmän.

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tutkijat laskivat Helsingin ja Espoon puistonurmilta liki 3 600 hanhea. Näistä poikasia oli noin 550, mikä on kolmanneksen enemmän kuin viime kesän loppupuolella. Aikuisten hanhien määrä oli kasvanut vain neljä prosenttia.

Vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos Sykestä muistuttaa, että heinä-elokuun taitteen laskenta antaa kuvan vain siitä, miten hanhien pesintä on onnistunut ja mihin suuntaan kanta on menossa. Koko maan hanhiluvut saadaan syyskuussa. Viime syksynä hanhia oli kaikkiaan 17 800.

Valkoposkihanhen ydinaluetta on pääkaupunkiseutu, erityisesti Helsinki. Hanhikanta kasvoi nopeasti koko viime vuosikymmenen, kunnes kasvu taittui toissa vuonna. Pesivien parien määrä laski ensi kerran viime vuonna.

"Kovat talvet hanhien talvehtimisalueella ja huonot kesät täällä käänsivät kannan laskuun", Mikkola-Roos sanoo.

Ihmisten mielestä pari viime kesää olivat ehkä hyviä ja tämä huonompi. Kostea kesä on kuitenkin satanut hanhien laariin. Valkoposkihanhet nimittäin pesivät pelkästään saarilla, joiden ruohokasvusto tuleentuu lämpimänä kesänä syömäkelvottomaksi varsin aikaisin. Nyt saarilla on riittänyt syötävää ja hanhipoikueet ovat kukoistaneet.

Loppukesästä ja syksyllä hanhet joka tapauksessa tulevat ruokailemaan mantereelle, siis kaupungin nurmille. Tämä johtuu siitä, että hoidettu nurmikenttä on hanhelle ensiluokkainen laidun: Kastelu takaa tuoreuden ja jatkuva leikkaaminen taas sen, että ruohon kärkiosa on mehevä ja ravinteikas.

Mikkola-Roosin mukaan hanhikanta tuskin kasvaa Helsingissä juurikaan suuremmaksi. Pesäsaaret ovat täynnä, eikä nurmeakaan ole loputtomasti. Koko maan valkoposkihanhimäärä voi kuitenkin kasvaa vielä paljonkin, sillä Suomen rannikot ovat täynnä sopivia pesimäsaaria.

"Tosin saalistuspaine on saaristossa selvästi Helsinkiä kovempi. Merikotkakanta on kasvanut ja vaikka pääkaupunkiseudullakin on jokunen yksilö, niin saaristossa on esimerkiksi kymmenen esiaikuisen kotkan parvia, jotka saalistavat haahkoja ja merimetsoja. Ja varmasti myös valkoposkihanhia", Mikkola-Roos sanoo.

valkoposkihanhi 




Viite