

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Torjuntatalkoot. Öljy-yhtiötkin havahtuvat hiljalleen öljyonnettomuuksien mahdollisuuteen.
7.6.2011 8.00
Öljy-yhtiö Shell kiillottaa kilpeään Suomessa. Yhtiö järjestää yhdessä Baltic Sea Action Groupin kanssa huomenna keskiviikkona seminaarin, jossa pohditaan mahdollisuuksia öljvuodon torjuntaan talvella.
Baltic Sea Action Groupin viestintäpäällikkö Linda Lindfors kertoo, että kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta Suomessa, kun Shell osallistuu aktiivisesti öljyntorjunnasta keskustelemiseen.
”Heillä on paljon kokemusta ja tietoa siitä, miten arktisilla alueilla toimitaan.”
Shelliltä seminaariin osallistuu yhtiön öljyntorjunnasta vastaava johtaja Peter Velez.
Lindforsin mukaan seminaarissa on tarkoitus saada aikaan ehdotus talviajan öljyntorjunnasta viranomaisille. Lisäksi seminaarissa luultavasti esitellään uusia tekniikoita öljyntorjuntaan talvella.
Tweet