Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

WWF

Siika kalaoppaassa.
Synninpäästö. Siikasivun reuna on nyt keltainen, mikä tarkoittaa että vaellussiikaakin voi syödä harkiten.WWF

Synninpäästö. Siikasivun reuna on nyt keltainen, mikä tarkoittaa että vaellussiikaakin voi syödä harkiten.

Siika vaihtoi väriä

15.8.2013 12.17

Lasse Leipola

WWF on muuttanut vaellussiian väriä kalaoppaassaan punaisesta, eli vältettävästä, keltaiseksi, eli harkiten käytettäväksi.

Vaellussiian merkitseminen punaisella ärsytti kalastajia viime vuonna, sillä se vaikeutti myös muiden siikojen myymistä kauppojen kalatiskeihin.

”Merkittävin muutos on se, että siiankalastukseen ylipäänsä kiinnitetään huomiota ja että siikakantojen tilaa selvitetään entistä suunnitelmallisemmin”, suojeluasiantuntija Matti Ovaska kommentoi WWF:n tiedotteessa.

”Nyt saatiin valtakunnalliset pelisäännöt, kuten siiankalastuksessa käytettävien verkkojen solmuvälien säätely. Sillä voidaan vähentää keskenkasvuisten siikojen joutumista saaliiksi. Vaellussiikaa on kalastettu usein niin nuorena ja pienikokoisena, että se ei ole vielä ehtinyt lisääntyä.”

Suuri osa Suomessa kaupattavasta siiasta on kassi- ja allaskasvatettua kalaa, jonka väri kalaoppaassa pysyy keltaisena. Sisävesien siika, kiertovesikasvatettu siika ja peledsiika puolestaan saavat kalaoppaassa yhä vihreän valon.

kalastus 




Viite