Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Talvivaara ei jatka louhintaa – työväestä puolet pihalle "toistaiseksi"

8.1.2014 9.19

Sammeli Heikkinen

Kaivosyhtiö Talvivaara tiedottaa lomauttavansa liki puolet työntekijöistään toistaiseksi. Yhtiön koko henkilöstöä koskeneiden yt-neuvottelujen tuloksena 246 työntekijää lomautetaan vaiheittain.

Talvivaarassa on noin 530 omaa työntekijää. Alihankkijoiden työntekijät ovat enimmäkseen jo lähteneet velkasaneeraukseen pudonneelta kaivokselta viime vuoden lopulla.

Talvivaaran mukaan rajuilla lomautuksilla henkilöstömäärä sopeutetaan "nykyiseen toimintamalliin", jossa uutta malmia ei louhita, vaan ainoastaan lioutellaan ja otetaan talteen metalleja jo kootuista malmikasoista.

Kaivososakeyhtiö ja sen tytäryhtiö Talvivaara Sotkamo ovat päässeet velkajärjestelyn alkuun, mutta niiden tilanne on edelleen epäselvä. Kainuun Sanomat kertoi toimitusjohtaja Pekka Perän salaperäisistä osakejärjestelyistä, joiden arvioidaan mahdollisesti ennakoivan kaivososakeyhtiön myyntiä.

Perän osakkeiden liikkeistä uutisoitiin edellisen kerran joulukuussa. Tuolloin Perä kuittasi osakkeiden siirtelyn Arvopaperille pelkäksi rekisterivirheeksi.

kaivosteollisuus  talvivaara 




Viite