Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tampereesta Suomen ensimmäinen reilu kaupunki

9.5.2008 13.26

Vihreä Lanka

Tampere on Suomen ensimmäinen reilun kaupan kaupunki. Tampere oli arvonimeä hakeneista ensimmäinen, joka saavutti asetetut kriteerit.

Arvonimi edellyttää, että kaupungin alueella useat toimivat edistävät reilua kauppaa. Lisäksi kaupungilta edellytetään, että se parantaa hankintojensa eettisyyttä. Maailmalla reilun kaupan kaupunkeja ovat muun muassa Rooma ja Bryssel.

Reilun kaupan edistämisyhdistys käynnisti tänään myös Reilun kaupan kaupunki -kampanjan, jolla kannustetaan kaupunkeja ja kuntia eettisiin hankintoihin.

”Hankintojen osuus Suomen bruttokansantuotteesta on noin 7,3 prosenttia. Kuntien ja kaupunkien päätöksillä on siis suuri merkitys siinä, kuinka paljon eettisesti tuotettuja tuotteita Suomessa käytetään”, toiminnanjohtaja Tuulia Syvänen kertoo yhdistyksen tiedotteessa.

kunnat 




Viite