Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Natalia Baer
Luomuhaastaja. Kimmo Tiilikaisen mukaan kukaan ei voi omia keskustan kentän ääntä.
29.5.2008 15.17
Ihmiskunta tarvitsee puhdasta vettä, puhdasta ruokaa ja energiaa. Näin linjasi keskustan Kimmo Tiilikainen puolueensa tavoitteita 2010-luvulle, kun hän ilmoitti torstaina asettuvansa ehdolle keskustan puoluesihteeriksi.
Tiilikainen lisäsi tavoitelistaan myös sosiaaliturvan uudistamisen ja yrittämiseen kannustamisen. Tiilikainen on luomuviljelijä ja kansanedustaja.
Tiilikaisen puolivuotinen kausi ympäristöministeri Paula Lehtomäen sijaisena oli menestys. Mutta löytäisikö vihertävä puoluesihteeri yhteisen sävelen keskustan kenttäväen ja pääministeri Matti Vanhasen kanssa ympäristöasioissa?
"Suurissa kysymyksissä keskustalla on yhtenevä näkökulma. Meillä on selvät tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kansainvälisillä sopimuksilla. Hallituksen ilmasto- ja energiastrategiassa tavoitteet puetaan toimenpiteiksi", Tiilikainen vastasi Vihreän Langan kysymykseen.
Niin sanotusta Nurmijärvi-ilmiöstä, eli haja-asutuksen lisääntymisestä, Tiilikainen sanoo, että Suomessa tarvitaan monenlaisia asumismuotoja.
"Pääasia, että jokainen pyrkii omassa elämässään tekemään ilmastomyönteisiä tekoja. Itse asun omakotitalossa periferiassa, lähimpään kauppaankin on 30 kilometriä. Pystyn hyödyntämään uusiutuvaa energiaa, mutta aiheutan hiilidioksidipäästöjä henkilöautomatkoilla."
Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi ei usko, että ympäristöpolitiikassa profiloitunut Tiilikainen olisi uhka vihreiden kannatukselle vaaleissa.
"Tiilikaisen valinta pikemminkin parantaisi yhteistyötä. Ei Korhosenkaan kanssa ole ongelmia ollut, mutta Tiilikainen on arvomaailmaltaan vihreitä lähempänä."
Laturi on yllättynyt Tiilikaisen ilmoituksesta.
"Olen luullut, että Korhosen asema keskustan kentän äänitorvena on vahva."
Tiilikainen haastaa istuvan puoluesihteerin Jarmo Korhosen, koska Korhosen omavaltainen toiminta on herättänyt närää keskustan kenttäväessä.
"Kentän ihmisten on vaikea saada selkoa, mikä on keskustan linja. Nyt puolue ei pelaa riittävän hyvin yhteen”, Tiilikainen sanoo.
Hänen mukaansa kukaan ei voi omia keskustan kentän ääntä.
”Eikä kentän ääntä töräytellä lehtien palstoilla, siitä seuraa hämmennys."
Korhosen ja Matti Vanhasen linjaukset ovat usein olleet ristiriitaisia. Korhonen on alkanut myös ryvettyä vaalirahasotkussa. Tiilikainen haluaa palauttaa kentän luottamuksen ja toimia linkkinä kentän ja valtakunnanpolitiikan välillä.
Keskustan puoluesihteeri valitaan Joensuun puoluekokouksessa 13.–15. kesäkuuta.
Tweet