Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Troolausuhka väistyy Saimaan nieriän kotijärveltä - Yle: kalastaja luopuu vaatimuksistaan

26.3.2013 12.33

Sammeli Heikkinen

Äärimmäisen uhanalaisen Saimaan nieriän tilanne näyttää taas hieman valoisammalta. Yle Etelä-Karjala kertoo, että ainutlaatuisen nieriäkannan viimeiselle elinalueelle troolauslupaa havitellut ammattikalastaja on luopunut vaatimuksistaan.

Saimaan nieriää elää arviolta muutamia kymmeniä lisääntyviä yksilöitä Saimaan vesistöön kuuluvassa Kuolimo-järvessä. Kuolimon Isoselällä on ollut nieriän rauhoitusalue vuodesta 1991. Rauhoitusalueella kaikki kalastus on ollut kielletty lukuunottamatta ammattimaista talvinuottausta.

Rauhoitusalueen tilanne on ollut epäselvä vuodesta 2010. Tuolloin eräs ammattikalastaja vaati, että rauhoitusalueella on sallittava myös ammattimainen kesäpyynti, käytännössä muikuntroolaus. Päätöksenteosta seurasi useita valituksia. Lopulta korkein hallinto-oikeus hyväksyi ammattikalastajan valituksen siltä osin, että päätöksenteossa oli tehty menettelyvirhe.

Kuolimon kalastusalue päätti helmikuussa hyväksyä valituksen, jotta rauhoitusalueen epäselvä tilanne saataisiin päättymään. Tämän päätöksen pelättiin avaavan samalla ammattikalastajalle pääsyn troolaamaan suojelualueelle.

Etenkin vapaa-ajankalastajat närkästyivät tilanteesta. Näkyvimmin kantaa otti rauhoitettuja kaloja ennenkin puolustanut näyttelijä Jasper Pääkkönen.

Ammattikalastaja kertoi Ylelle luopuneensa troolauspyrkimyksistä juuri julkisuuskohun vuoksi.

kalastus  rauhoitus  saimaan nieriä 




Viite