

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Flickr / The Green Party (CC-BY-ND)
Eläinten sankari. Järjestöt ovat kiitelleet ympäristöministeri John Gormleyta, joka pusertaa maahan turkistarhauskieltoa.
13.10.2009 9.40
Irlannin vihreät hyväksyivät viikonloppuna ohjelman, joka kieltää turkistarhauksen kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen. Samalla Irlannin vihreä puolue löi lukkoon ehdot, joilla puolue pysyy hallituksessa.
”Tästä ohjelmasta ei livetä”, lupasi puolueen puheenjohtaja John Gormley Irish Times -lehdessä.
Lukuisat ympäristöjärjestöt ovat kiitelleet vihreiden ratkaisua. Myös suomalaisen eläinoikeusjärjestö Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara kiittää päätöstä.
”Vuonna 2005 ehdotus tarhauskiellosta äänestettiin Irlannissa vielä kumoon, vaikka tarhoja ei maassa monia olekaan. Valmius hyväksyä kielto nyt kertoo yleisestä eurooppalaisesta trendistä, jossa turkiseläinten häkkikasvatusta ei enää pidetä eettisesti hyväksyttävänä käytäntönä”, Tuomivaara sanoo järjestön tiedotteessa.
Myös Suomessa vihreät vaativat turkistarhauksen lakkauttamista siirtymäajalla.
”Nykymuotoisella turkistuotannolla ei ole eläinystävällisiä vaihtoehtoja ja poliittiset toimenpiteet turkiseläinten häkkikasvatuksen kieltämiseksi ovat kansainvälisesti jatkuvasti edenneet”, todetaan viime vuonna hyväksytyssä linjapaperissa.
Juttua on päivitetty 13.10. klo 14.29.
Tweet