Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Emilia Pippola

Matti Vanhanen.
Heads only. Pääministeri Matti Vanhasen mukaan kokouskoordinaatio jäsenmaiden sisällä ei aina pelaa, mutta Suomessa homma toimii.Emilia Pippola

Heads only. Pääministeri Matti Vanhasen mukaan kokouskoordinaatio jäsenmaiden sisällä ei aina pelaa, mutta Suomessa homma toimii.

Valtataistelu EU:ssa vasta alkaa

15.12.2009 15.31

Laura J. Rantanen

Toissaviikolla voimaan astuneen Lissabonin sopimuksen oli tarkoitus selkiyttää Euroopan unionin päätöksentekoa, mutta ainakaan vielä selkeydestä ei ole merkkiäkään. Valtataistelut EU:ssa ovat vasta alkamassa.

Varsinkin ulkosuhdehallinto on täysin levällään.

Tällainen viesti kuultiin tiistaina Ulkopoliittisen instituutin ja Eurooppalaisen Suomen järjestämillä EU-huippukokouksen jälkilöylyillä.

Lissabonin sopimuksen mukaan Eurooppa-neuvoston, eli EU-huippukokouksen, puheenjohtajana toimii EU:n presidentiksi valittu Herman Van Rompuy. Viime viikolla pidetyn kokouksen puheenjohtajana toimi silti edelleen kiertävän puheenjohtajamaan Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeld.

Ulkopolitiikan soppaa hämmentää vähintään yhtä monta kokkia kuin ennenkin.

EU:n uusi ulkopolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton aloitti työnsä ilman henkilöstöä, työhuonetta ja budjettia. Hänen lisäkseen on kehitysyhteistyökomissaari, kauppapolitiikan komissaari, laajentumiskomissaari ja humanitaarisen avun komissaari.

"EU:n haasteena on edelleenkin unionin toimielinten keskinäiset suhteet. Kilpailu niiden kesken on usein hämmentävää. Yhdistymismahdollisuudet eri komissaarien kanssa eivät ole kovin suuret, koska kaikki haluavat tehdä asiat samalla lailla kuin ennenkin", Upin ohjelmajohtaja Hanna Ojanen sanoo.

Huippukokouksiin osallistuvat tästä lähtien vain valtion päämiehet, eli joko pääministeri tai presidentti. Ulkoministereillä ei enää ole asiaa kokoussaliin. EU:n ulkopolitiikasta yli 90 prosenttia päätetään muualla kuin huippukokouksissa.

Vaikka sopimusta viilattiin kahdeksan vuotta, monelle ulkoministerille tuli viime viikolla yllätyksenä se, että heitä ei enää kaivattu huippukokoussalissa.

Lissabonin sopimuksen tulkinnassa on monia epäselvyyksiä. Esimerkiksi ruotsinkielisen käännöksen mukaan on jokaisen maan oma asia, ottaako valtion päämies avustavan ministerin mukaan saliin vai ei.

Suomi on kiistellyt jo pitkään siitä, onko presidentillä perustetta osallistua huippukokouksiin.

"Valtioneuvosto päättää, kuka valtioneuvoston jäsenistä avustaa pääministeriä. Jos taas sellaisia tilanteita syntyy, että halutaan useampia päämiehiä paikalle, ei valtioneuvosto ole rajannut pois, että presidenttikin osallistuisi", pääministeri Matti Vanhanen kommentoi Suomen lautaskiistaa.

Lissabonin sopimus myös siirtää EU-huippukokousten päätelmien valmistelun pois suurlähettiläiltä yleisten asiain neuvostolle, mistä kaikki suurlähettiläät eivät ole mielissään.




Viite