Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Laura Kotila / valtioneuvoston kanslia

Ville Niinistö tiedotustilaisuudessa.
Luvut tiskiin. Ville Niinistö ja muut hallituspuolueiden puheenjohtajat esittelivät ensi vuoden budjetin eilen torstaina.Laura Kotila / valtioneuvoston kanslia

Luvut tiskiin. Ville Niinistö ja muut hallituspuolueiden puheenjohtajat esittelivät ensi vuoden budjetin eilen torstaina.

Vihreät saavutti kärkitavoitteensa riihestä: rahaa koulutukseen

29.8.2014 8.10

Lasse Leipola

Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö on tyytyväinen, että hallituksen eilen sopimassa ensi vuoden talousarvioesityksessä panostetaan koulutukseen.

”Budjettineuvottelujen kärkisaavutuksiksi nousivat panostukset koulutukseen – peruskoulujen, koulupudokkaiden ja korkeakoulujen tilannetta parannettiin. Tämä oli vihreiden kärkitavoite”, Niinistö sanoo puolueen tiedotteessa.

Rahoitusta myönnettiin muun muassa koulukäyntiavustajien palkkaamiseen, nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja ryhmäkokojen pienentämiseen.

”Puolustimme neuvotteluissa myös korkeakoulujen rahoitusta. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen budjettikehyksessä päätetyt 16,6 miljoonan euron indeksileikkaukset kompensoidaan kokonaan kertaluonteisilla lisäyksillä”, Niinistö sanoo.

vihreät  budjetti 


Lisää aiheesta:



Viite